Best in Show -sijoituksia kesällä Iosono-etnankoirille

pikkukuva-kasvarit2019

Olemme viimeisen muutaman vuoden aikana panostaneet kasvattajaryhmien esittämiseen ja iloksemme olemme niittäneet kasvattajakisassa kaikkien rotujen tasolla hienoa menestystä ja tuottaneet tälle harvinaiselle rodullemme pr:ää Suomessa.

Viime vuonna sijoituimme Suomen Kennelliiton tilastoissa kaikkien rotujen kasvattajista sijalle 13, mikä on korkein sijoitus ikinä rodullamme suomalaisissa näyttelyissä.

Kennelliiton Koiramme-lehden ylläpitämässä Vuoden kasvattaja -kilpailussa huomioidaan kaikkien rotujen näyttelyissä (kansainväliset, kansalliset sekä nord-näyttelyt) saavutetut Best in Show -sijoitukset yhden vuoden aikana. Joskaan pistekausi ei ole ihan eksakti kalenterivuosi vaan sijoituksia kerätään vuosittain aina 1.11. – 30.10. välillä.

Suomalaiset kasvattajat eri roduista ovat innokkaita tuomaan kasvattajaryhmiään esille näyttelyiden Best in Show -kilpailussa, ja kaikkien rotujen näyttelyissä voi Best in Show -kehässä olla helpostikin 40-60 rotunsa parasta kasvattajaryhmää eri roduista. Joulukuun Voittaja -näyttelyissä ROP-kasvattajaryhmiä voi olla peräti 150. Best in Show -kilpailussa sijoitetaan vain neljä parasta, joten kilpailu on kovaa.

Suomessa kasvattajaryhmä on aina neljän samanrotuisen koiran muodostama ryhmä. Koirien on oltava saman kasvattajan kasvattamia tai samalle FCI:n vahvistamalle kennelnimelle rekisteröityjä. Kasvattajaryhmien arvostelussa haetaan ensisijaisesti ryhmän yhtenäisyyttä sekä arvioidaan myös, miten hyvin kasvattaja on onnistunut kasvatustyössään suhteessa rotumääritelmään.

Ryhmän yhtenäisyyden voi helpoiten saada aikaan esittämällä vaikkapa pentusisaruksista tai lähisukulaisista koostuvan ryhmän, mutta meidän kasvattajaryhmä on koostunut nyt joka kerta sitä esittäessämme neljästä täysin eri yhdistelmästä, mistä olemme erityisen ylpeitä. Koirina ryhmissämme ovat olleet Iosono Universo, Iosono Hadriana, Iosono Nirvana, Iosono Finlandia, Iosono Helios ja Iosono Lumoava.

 

riihimakikv-2019
Kuvassa 1.9.2019 Riihimäen kansainvälisessä näyttelyssä Best in Show 3-sijoitus kasvattajaryhmällämme
(Kuva (C) Linda Toivonen)

 

Vuosi 2019

Meidän kohdalla Kennelliiton vuoden kasvattaja -kilpailun pistekautta oli tänä vuonna kerennyt kulua jo puoli vuotta ennen kuin päätimme startata kasvattajaryhmien esittämisen toukokuun alussa Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä. Tampereella nappasimme keltajakkuinemme ja koirinemme koko näyttelyn Best in Show -kasvattajaryhmävoiton.

 

5.5.2019 Tampereen kansainvälinen näyttely (3300 koiraa, kaikki rodut samana päivänä)
Best in Show 1 -kasvattaja
, tuomari Tan Oo Hock. Ryhmässä Iosono Finlandia, Iosono Universo, Iosono Hadriana ja Iosono Nirvana.

EF6E6654-8FAF-43D9-B17C-A8D09FB5D172
Kuva (C) Dogstop

 

11.5.2019 Helsingin kansainvälinen näyttely (2150 koiraa)
Rotunsa paras kasvattaja,
Best in Show -kisassa päästiin kaatosateessa kahdeksan parhaan joukkoon, tuomari Saija Juutilainen. Ryhmässä Iosono Finlandia, Iosono Universo, Iosono Nirvana ja Iosono Helios.

iosono-helsinki-1105

 

30.6.2019 Karjaan kansallinen näyttely (1640 koiraa)
Best in Show 4 -kasvattaja,
tuomari Irina Poletaeva. Ryhmässä Iosono Finlandia, Iosono Universo, Iosono Hadriana & Iosono Nirvana.

iosono-karjaa30062019

 

6.7.2019 Oriveden kaikkien rotujen näyttely (1500 koiraa)
Best in Show 2 -kasvattaja, tuomari Juha Putkonen. Ryhmässä Iosono Finlandia, Iosono Universo, Iosono Hadriana & Iosono Nirvana.

001_Orivesi19-hres-49-1200px
Kuva (C) Texterri

 

7.7.2019 Tuusulan kaikkien rotujen näyttely (2300 koiraa)
Rotunsa paras kasvattaja. Ryhmässä Iosono Finlandia, Iosono Universo, Iosono Hadriana & Iosono Nirvana.

Harmittavasti ei tullut otettua kuvia Tuusulassa, sillä ryhmäkehien aikaan oli kaatosade

 

20.7.2019 Kartano Weekend, ryhmänäyttely FCI osa5/10 (300 koiraa)
Best in Show 2-kasvattaja, tuomari Per Lundström. Ryhmässä Iosono Finlandia, Iosono Universo, Iosono Hadriana & Iosono Nirvana.

iosono-bis2-kartanoweekend19

 

21.7.2019 Hyvinkää kaikkien rotujen näyttely (1700 koiraa)
Best in Show 2 -kasvattaja, tuomari Jos Dekker. Ryhmässä Iosono Finlandia, Iosono Universo, Iosono Hadriana & Iosono Nirvana.

iosono-bis2-hyvinkaa0719

 

31.8.2019 Riihimäki NORD-näyttely (noin 2200 koiraa)
Best in Show 1 -kasvattaja, tuomari Francesco Cochetti. Ryhmässä Iosono Finlandia, Iosono Universo, Iosono Hadriana & Iosono Lumoava.
002_Riihim19la-hres-8-1200px
Kuva (C) TEXTerri

 

1.9.2019 Riihimäki KV-näyttely (noin 2500 koiraa)
Best in Show 3-kasvattaja, tuomari Markku Kipinä. Ryhmässä Iosono Finlandia, Iosono Universo, Iosono Hadriana & Iosono Lumoava.

003_Riihim19su-hres-29-1200px
Kuva (C) TEXterri

 

Suuri kiitos Ellille, Marialle ja Maaritille. Ilman teitä tämä menestys ei olisi ollut mahdollista. Kiitos myös handleriavusta Villelle ja Nooralle.

 

Ota yhteyttä

Kennel Iosono

Helsinki, Finland

Email : iosonocirneco@gmail.com