Kennel Iosono esittely

Etnankoirien ja italianvinttikoirien kanssa yhteistä taivalta yli 20 vuotta

Keitä me olemme?

Iosono-kennelnimen takaa löytyy pääkaupunkiseudulla asuva parivaljakko, äiti Erja ja tytär Inka. Olemme yhtäjaksoisesti pisimpään Suomessa cirneco dell’etnoja eli etnankoiria kasvattaneet kasvattajat. Pentueemme kasvavat kotioloissa ja koiramme ovat täysivaltaisia lemmikkejä. Suurin osa omistuksessamme olevista koirista asuvat kuitenkin omissa perheissään ja kotonamme meillä on ollut vain 1-3 koiraa kerrallaan. Italianvinttikoirat asuvat Erjan luona ja etnankoirat Inkan luona.

Etnankoirat astelivat elämäämme vuonna 1997 ja italianvinttikoirat kahta vuotta myöhemmin, vuonna 1999. Ensimmäinen Iosono-etnankoirapentueemme näki päivänvalonsa syyskuussa 2000 juuri sopivasti kaksi päivää kennelnimemme Iosono hyväksymisen jälkeen. Italianvinttikoirien kasvatuksen aloitimme hieman myöhemmin, vuonna 2007. Olemme kasvattaneet tähän mennessä 22 etnankoirapentuetta ja 10 italianvinttikoirapentuetta.

Kennelnimemme Iosono on italiaa ja suomeksi se tarkoittaa “Minäolen” (io=minä, sono=olen).

Jalostuskoiramme

Etnankoirissa kasvatustyömme kantakoirat ovat syntyneet rodun kotimaassa Italiassa. Italianvinttikoiralinjamme on peräisin Suomeen tuoduista amerikkalaislinjaisista koirista, mutta linjaan on matkan varrella sekoittunut niin keski-eurooppalaista, australialaista, etelä-afrikkalaista kuin suomalaista kasvatuslinjaa.

Olemme molemmissa roduissamme käyneet useita kertoja ulkomailla astuttamassa narttujamme tai tuoneet Suomeen ulkomailta koiria uuden veren toivossa. Jalostukseen käyttämämme nartut ovat terveystutkittuja vähintään silmien ja polvien osalta, ja nykyisin pyrimme tutkimaan myös luustoa erityisesti etnankoirien osalta. Myös moni ns. kotikoirana oleva kasvattimme on silmä- ja polvitarkastettu.

Terveys sekä erityisesti jalostuskoirien hyvä ja tasapainoinen luonne ovat perusta kasvatustyössämme. Lisäksi toiveenamme on kasvattaa rotutyypiltään oikeanlaisia etnankoiria ja italianvinttikoiria, joilla on kauniit päät ja ilmeet sekä tasapainoinen, rotumääritelmän mukainen rakenne sekä sujuvat, kevyet ja vaivattomat liikkeet.

Menestystä vuosien aikana

Etnankoiramme ovat olleet viime vuosien menestyneimpiä rodussaan Suomessa. Kasvattimme tai koiramme on palkittu vuosina 2003, 2004, 2006, 2009, 2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2016, 2017 ja 2018 vuoden voitokkaimmaksi etnankoiraksi näyttelyissä (Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n tilastot) sekä vuosina 2002, 2003, 2009, 2010, 2015 ja 2018 vuoden voitokkaimmaksi maastojuoksukilpailuissa (SIC ry:n, Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n tilastot). Olemme olleet SIC:n vuoden etnankoirakasvattaja vuonna 2014, 2015 sekä 2016 (palkinto jaettu vuodesta 2014 lähtien) ja vuosina 2017, 2018, 2019 ja 2020 Kennelliiton kaikkien rotujen tilastoissa vuoden menestynein etnankoirakasvattaja. Meille on myös myönnetty Suomen Vinttikoiraliiton kasvattajapalkinto etnankoirien ansiokkaasta kasvatuksesta ensimmäisenä etnankoirakasvattajana Suomessa. Sekä etnankoiramme että italianvinttikoiramme ovat voittaneet Maailman- ja Euroopan Voittaja sekä muita voittaja-titteleitä, käyttövalion arvoja sekä erikoisnäyttelyitä.

Hienoimmat ja ilahduttavimmat saavutukset koiranäyttelyissä ovat olleet kasvattajaryhmämme menestys kaikkien rotujen tasolla. Esimerkiksi vuonna 2019 sijoituimme Kennelliiton Vuoden kasvattaja -kilpailussa kaikista roduista Suomen kuudenneksi parhaaksi kasvattajaksi ja vuonna 2018 sijalle 12.

Pentu meiltä?

Vaikka harrastaminen ja koirien menestys onkin mukavaa, niin tittelit, ryhmävoitot ja juoksukilpailumenestys eivät pelkästään ole meille jalostustyön menestyksen mittareita. Tärkeintä meille on kasvattaa molemmissa harrastamissamme roduissa yhteiskuntaan soveltuvia hyväluonteisia ja terveitä koiria. Etsimme meille syntyneille pennuille ensisijaisesti rakastavia rotuun paneutuneita loppuelämän koteja, jotka ymmärtävät kummankin rodun erityisominaisuudet. Meillä ole varsinaisia harrastusvaatimuksia kasvateillemme, mutta on toki aina plussaa, jos koiran omistajalla on koiraharrastuksista kokemusta tai hän innostuu harrastamaan omalle koiralleen soveltuvia lajeja.

Jazi & Inka 1997
Jazi & Inka 1997

Miten kaikki alkoi?

 
Etnankoirat
 
Erjan nuoruusvuosina hänen perheessään oli bokseri nimeltä Tani, (Tanith von der Nutzen), jolla oli yhteensä kaksi bokseripentuetta. Seuraava koira tuli taloon kuitenkin vasta muutaman vuosikymmenenen jälkeen 90-luvulla, kun Inka sai teinityttönä tahtonsa läpi koiranhankinnassa ja löysimme sopivan rodun, cirneco dell’etnan eli etnankoiran. Silloin Suomessa ja Pohjoismaissa oli vasta kolme etnankoiraa ja ensimmäinen etnankoiramme saapui meille rodun kotimaasta Italiasta vuonna 1997. Kyseessä oli kantanarttumme Jazi (Bambi, 1997-2012). Jazin kasvattaja oli Domenico Tricomi, joka kasvattaa etnankoiria yhdessä Jane Mooren kanssa kennelnimellä Hadranensis. Domenico & Jane ovat olleet mentoreitamme kasvatustyössämme näiden parinkymmenen vuoden aikana, mistä olemme todella kiitollisia heille. Domenico on yksi rodun suurimmista tietotaitaja-guruista maailmassa.

Metsästysreissulla 2000-luvun alussa Inkan asuessa Italiassa. Kuvassa Jazin tytär Iosono Aina Ilona, Patti (H-pentueemme isoäiti) ja Jazin poika Iosono Michelangelo sekä Domenico Tricomi & Inka

Jazi opasti meidät koiramaailman saloihin ja harrastuksiin. Harrastimme Jazin nuoruudessa näyttelyitä, rata- ja maastokilpailuita, ja Jazi olikin rodussaan ensimmäinen narttu, josta tuli kolmoisvalio- sekä rata- ja maastojuoksukäyttövalio. Jazi oli myös kahden ensimmäisen Iosono-pentueen emä (Iosono A- ja M-pentueet). Jazin linjaa jatkavat Iosono Aida di Verdi (Iosono I- & Q-pentueet), Iosono Michelangelo (Iosono R- ja Vespinja’s B-, Bresar’s C-, ja Colistos B-pentueet), Iosono Mea della Mea (Iosono D-pentue) ja Iosono Milla Magia (kantanarttu Colombian Friend’s & Kimblewick-kenneleissä). Jazi löytyy nykyään valtaosan Suomessa syntyneen etnankoiran sukutaulusta.

Toinen tuontimme oli sisiliantuonti Vespina, jonka toimme Italiasta sen toisen omistajansa Annikki Peltolan (kennel Vespinja’s) kanssa vuonna 2001. Vespina eli myös pitkään, lähes 16-vuotiaaksi. Vespinalla oli yhteensä kolme pentuetta (Vespinja’s A- ja C-pentueet sekä Iosono R-pentue). Kiitos Annikille pitkään jatkuneesta yhteistyöstä.

Teemme myös tiivistä yhteistyötä Marjo Blombergin (kennel Marisla’s) kanssa. Marjolle muutti sijoitukseen vuonna 2007 D-pentueestamme Iosono Divina (2007-2020), joka synnytti ensimmäisen Marisla’s-pentueen 2010 sekä Iosono M2-pentueen 2014. Vuonna 2011 toimme Marjo Blombergin (kennel Marisla’s) kanssa italialaissyntyisen Lucky del Borgo di Pratican. Lucky oli Suomeen tullessaan jo lähes neljävuotias ja se oli kerennyt saada jälkeläisiä entisissä kotimaissaan USA:ssa ja Iso-Britanniassa. Suomessa Lucky käänsi rodussaan historianlehteä tulemalla kaikkien aikojen voitokkaimmaksi etnankoiraksi. Lisäksi olemme tuoneet yhdessä Marjon kanssa muitakin koiria ulkomailta: Luckyn Ruotsissa syntyneen tyttären Lex Murphy Let’s Get It On, belgianpojat Cyrenensis Mascotte ja Boxing Helena’s Noble Vetiver ja Venäjältä uroksen Arte Antika Kashemir.

Inka on myös tuonut Italiasta Hadranensis-kennelistä neljä urosta ja yhden nartun: Hadranensis Radames, Hadranensis Simba, Hadranensis Poirot, Hadranensis Giglio ja Hadranensis Lilla, sekä Sisilista Taorminensis-kennelistä uroksen Taorminensis Mirko ja nartun Taorminensis Novia.

Italianvinttikoirat
 
Ensimmäinen italianvinttikoiramme tuli meille vuonna 1999. Saimme varmastikin maailman ihanaluonteisimman koiran Seelan (Necku C’est Cela 1999-2003). Seelan kanssa harrastimme näyttelyitä (muotovalion arvo) ja maastojuoksukilpailuja (3 serttiä). Seelan ensimmäinen pentue syntyi yhteistyöpentueena kasvattajansa luona vuonna 2003, ja kyseisestä pentueesta kotiin jäi Nala (Necku Iosono Verona, 2003-2018). Samasta pentueesta alkoi myös meidän italianvinttikoirakasvatuksemme.

Virallisesti ensimmäinen italianvinttikoirapentueemme syntyi vuonna 2007, Seelan tyttärelle Idalle (Necku Iosono Vicenza 2003-2017). Idan tytär Jemma (FI MVA Iosono Fiamma, 2007-2021) jäi kotiin. Nykyään kotona assuu Seelan lapsenlapsenlapsenlapsenlapsi Ilmi (Iosono Aimée). Kaikki meillä syntynyttä 10 italianvinttikoirapentuettamme ovat Seelan ja Idan jälkeläisiä.

Jos olet kiinnostunut roduistamme, koiristamme tai tulevista pennuistamme, vastaamme mielellämme kysymyksiin!

Iosono etnankoirat ja italianvinttikoirat

Erja Luomanmäki & Inka Forss (ent. Luomanmäki)
Helsinki – Espoo
iosonocirneco@gmail.com
040 568 0179 (Erja), 040 165 7010 (Inka, mielellään klo 17 jälkeen)

sm-kasvattajaluokka2