Kennel Iosono - kasvattajahaastattelu
Rotuyhdistyksemme Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n uusimmassa jäsenjulkaisussa Kiitäjät-lehdessä 1/2026 oli meidän haastattelumme. Julkaisemme osan haastattelusta myös nettisivuillamme.
Perustiedot
Olemme pääkaupunkilainen äiti-tytär parivaljakko Erja Luomanmäki ja Inka Forss ja kasvatamme etnankoiria ja italianvinttikoiria Iosono-kennelnimellä. Saimme ensimmäisen etnankoiramme Jazin (Bambi) Italiasta nykyisestä Hadranensis-kennelistä vuonna 1997 ja ensimmäisen italianvinttikoiramme Seelan (Necku C’est Cela) vuonna 1999. Ensimmäiset etnankoirapentumme syntyivät vuonna 2000 ja italianvinttikoirapennut vuonna 2007. Näiden vuosien aikana meille on syntynyt 24 etnankoirapentuetta ja 12 italianvinttikoirapentuetta. Nykyisin Erjalla on kotonaan vain yksi italianvinttikoira Ilmi (Iosono Aimee) ja Inkalla etnankoira Puma (Hadranensis Lilla). Kaikki muut koiramme ovat sijoitus- tai osaomistuskoiria ja ne asuvat omissa perheissään.
Tausta ja kasvatuksen filosofia
Kasvattajaksi ryhtyminen ei ollut meillä suunniteltua, vaan pitkälti sattuman seurausta. Koko tarina on ehkä liian pitkä kerrottavaksi tässä yhteydessä, mutta lyhyesti: innokas teini-ikäinen koiraharrastaja Inka matkusti kesällä 2000 Jazi-etnankoiramme (viralliselta nimeltään Bambi) kanssa Italiaan ja palasi Suomeen ensimmäisen etnankoirapentueemme isän, Felix del Gelso Biancon, kanssa. Felix oli meillä jalostuslainassa joidenkin kuukausien ajan ja tämän seurauksena ensimmäinen pentueemme syntyi syksyllä 2000.
Tuohon aikaan koiraharrastus oli lähinnä Inkan projekti, eikä Erja ollut vielä erityisen innostunut harrastuksesta tai kasvatuksesta. Kennelnimi Iosono haettiin Erjan nimissä Inkan ollessa alaikäinen. Alkuperäinen ajatus oli teettää Jazille yksi tai kaksi pentuetta ja jättää kasvatustyö siihen. Toisin kuitenkin kävi: Erjakin innostui vähitellen koiraharrastuksesta, ja kasvatustyömme jatkui Jazin kahden tyttären myötä. Ensimmäinen italianvinttikoirapentueemme syntyi vuonna 2007 Idalle (Necku Iosono Vicenza), joka oli ensimmäisen italianvinttikoiramme Seelan tytär.
Kasvatustyömme tärkein tavoite molemmissa roduissamme on kasvattaa mukavaluonteisia ja terveitä perheenjäseniä. Pyrimme etsimään koirillemme kodit ensisijaisesti Suomesta, jotta voimme pitää tiiviimmin yhteyttä kasvatinomistajiimme ja seurata kasvattejamme niiden elämän aikana.
Vaikka koirankasvatus onkin nykyään kovin ulkonäkökeskeistä, meillä luonne ja terveys menevät ulkomuodon edelle. Läheskään kaikkia omistuksessamme olleita koiria emme ole käyttäneet jalostukseen tarkkojen kriteereidemme takia.
Etnankoira on kotimaassaan Italiassa metsästyskoira. Koemme tässä tietyn ristiriidan siinä, että kasvatamme rotua Suomessa ja myymme koiria suomalaisiin perheisiin, joissa ei metsästetä eikä siten myöskään toivota voimakasta metsästysviettiä. Samalla koemme olevamme velkaa rodun alkuperämaalle ja sen kulttuurille siinä, että rodun alkuperäisiä ominaisuuksia tulisi säilyttää ainakin jossakin määrin, vaikka emme voi rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta Suomessa harjoittaa. Tämän vuoksi olemme viime vuosina tuoneet Italiasta useita metsästystaustaisia koiria jalostusta varten.
Terveys
Italianvinttikoirissa keskeisimmät terveyshaasteet liittyvät silmäsairauksiin, erityisesti nuorena todettavaan kortikaaliseen kataraktaan sekä lasiaisen rappeuman vakavimpiin muotoihin, sekä epilepsiaan. Lisäksi eturaajan murtumat ovat rodussa edelleen melko yleisiä. Rodussa esiintyy toki myös monia muita sairauksia, mutta tästä huolimatta italianvinttikoira on kokonaisuutena varsin pitkäikäinen, ja monet yksilöt elävät vaivatta noin 15 vuoden ikään.
Etnankoirissa suurimmat huolenaiheemme liittyvät rodussa yleiseen atopiaan sekä selittämättömästi kohonneisiin maksa-arvoihin, joiden taustasta ei edelleenkään ole tutkimustietoa. Joissakin tapauksissa syynä on mukoseele tai sappisakka, mutta usein jää epäselväksi, miksi koiralla on korkeat maksa-arvot ilman kliinisiä oireita. Rodussa kasvaimet ja syövät ovat yleisin kuolinsyy. Iäkkäillä koirilla tämä on jossain määrin odotettavaa, mutta aina erityisen valitettavaa se on silloin, kun kyse on alle 11-vuotiaasta yksilöstä.
Tutkimme kaikki jalostuskoiramme vähintään rotuyhdistyksen jalostussuositusten mukaisesti. Viime vuosina olemme myös luustokuvanneet koiramme. Kaikille jalostuskoirille tehdään myös geenitestit: molemmissa roduissa MyDogDNA-testit, italianvinttikoirilla lisäksi UC Davisin testit ja etnankoirilla CONS-testit Eurovetgenessä.
Olemme molemmissa roduissa pyrkineet siihen, että jokainen yhdistelmä toisi suvullisesti jotakin uutta ja että jokainen sukutaulu olisi mahdollisimman uniikki. Näemme tämän ainoana kestävänä tapana turvata rotujen populaatioiden tulevaisuus. Emme ole esimerkiksi italianvinttikoirissa vielä valinneet ns. helpointa tietä käyttämällä yleisimpiä sukuja nopean etenemisen saavuttamiseksi esimerkiksi ulkomuotojalostuksessa.
Italianvinttikoirien Euroopan populaatiossa on viimeisten 10–15 vuoden aikana tapahtunut kehitys, jossa tietyt sukulinjat ovat yleistyneet voimakkaasti samalla kun toiset ovat vähitellen katoamassa. Tämän seurauksena nykyisin valtaosan koirista sukutauluissa toistuvat samat yksilöt. Nämä koirat ovat toki kauniita, mutta herää kysymys, miten jalostuksessa voidaan enää edetä geneettisesti, jos jo muutaman sukupolven kuluttua käytännössä jokaisen italianvinttikoiran sukutaulu koostuu 4.–5. polvesta eteenpäin pääosin samoista koirista tai samoista linjoista?
Etnankoirissa pyrimme tuomaan ulkomailta, pääasiassa Italiasta, erisukuisia koiria vahvistaaksemme rodun geneettistä pohjaa. Olemme tuoneet Suomeen runsaasti koiria, ja viimeisimpänä viiden vuoden aikana yhteensä kymmenen Italiasta sekä yhden Venäjältä.
Sairaita ja oireilevia koiria emme käytä jalostukseen. Jos koiran lähisuvussa esiintyy jotakin sairautta runsaasti, on se myös meillä syynä siihen, miksi koira jää pois jalostuskäytöstä. Koska molemmissa roduissamme geenipooli on kuitenkin varsin suppea, yksittäinen lähisukulaisen sairaus ei välttämättä sulje koiraa jalostuksesta pois, sillä liian tiukka karsinta johtaisi nopeasti tilanteeseen, jossa jalostusmateriaali ehtyy kokonaan. Mutta tämäkin toki riippuu sairaudesta.
Rehellinen totuus on se, että kaikissa linjoissa esiintyy sairauksia ja kaikki koirat kantavat perinnöllisiä sairauksia. Meidän kasvattajien työ on minimoida riskejä, olla avoimia kasvattimme ja niiden lähisuvussa esiintyvistä sairauksista ja toivoa parasta geeniloton osalta.
Luonne
Rakastamme avoimia, ystävällisiä, iloisia, pusuttelevia ja koirasosiaalisia italianvinttikoiria. Tämä on ollut kasvatustyössämme tavoite jo heti ensimmäisestä italianvinttikoirastamme lähtien. Rodun luonteen suurimmat haasteet liittyvät arkuuteen eri tilanteissa, niin ihmisten kuin toisten koirienkin suhteen. Tämä piirre on todennäköisesti ollut rodussa läsnä jo sen varhaisista vaiheista lähtien. Lisäksi rodussa on viime vuosina yleistynyt terävyys. Ihanne-italianvinttikoira on meistä luonteeltaan lempeä ja tasapainoinen, ilman terävyyttä. Italianvinttikoirissa esiintyy kuitenkin suurta vaihtelua luonteissa, jopa saman pentueen sisällä. Emme halua käyttää luonteeltaan arkoja koiria jalostuksessa.
Ihanne-etnankoira on eloisa, iloinen, ystävällinen, ihmisrakas läheisyyttä kaipaava koira, joka nauttii yhdessä tekemisestä ja on helposti koulutettavissa ja motivoitavissa. Rodussa on yksilöitä, joilla esiintyy varautuneisuutta, joka voi johtua joko puutteellisesta sosiaalistamisesta tai olla synnynnäistä. Rodussa esiintyy myös yksilöitä, joiden vilkkaus menee jo liiallisuuksiin. Ihanteellinen etnankoira osaa kuitenkin myös rauhoittua.
Jalostuskoiran luonteen tulee olla sellainen, että se on miellyttävä ja tasapainoinen koirakansalainen, jonka kanssa on helppo elää arjessa. Luonne periytyy selkeästi jälkeläisille, ja koemme erityisesti emän vaikutuksen olevan tässä merkittävässä roolissa.
Pennut ja arki
Pennut kasvavat meillä kotioloissa, joko keittiössä tai työhuoneessa, ja ne pääsevät myös vanhempina muualle asuntoon. Koemme varhaisen sosiaalistamisen molemmissa roduissamme erityisen tärkeäksi. Vuodenajasta riippuen viemme pentuja mahdollisimman paljon ulos, etenkin kesäpentuja. Totutamme pentuja myös autoiluun, ja lähempänä luovutusikää meillä on ollut perinteenä mennä pentujen kanssa kauppakeskukseen, jossa ne kohtaavat erilaisia ihmisiä ja tottuvat erilaiseen ympäristöön. Toivomme, että pennunostajat jatkavat tätä sosiaalistamista myös pentujen muutettua uusiin koteihinsa.
Pennunostajat voivat käydä katsomassa pentuja viikoittain noin neljän viikon iästä lähtien ja muut vieraat 5-6 viikon iästä alkaen. Pyrimme myös tutustuttamaan pennut lapsiin.
Pyrimme löytämään jokaiselle pennullemme aina sille sopivan kodin. Valitsemme kodin pennuille pennunostajien perhetilanteen, koirakokemuksen tai harrastustoiveiden perusteella. Toiveita tietystä pennusta saa esittää, mutta lopullisen valinnan teemme aina me kasvattajina, sillä vietämme pentujen kanssa niiden kaksi ensimmäistä kuukautta ja tunnemme ne parhaiten.
Myymme pennut ensisijaisesti perheenjäseniksi ja lemmikeiksi. Jos koirasta on harrastuskoiraksi, on se vain plussaa, mutta emme voi taata yhdestäkään pennusta tietynlaista harrastuskoiraa, sillä tulevaa kehitystä ei voi ennustaa varmuudella.
Henkilökohtaisesti
26 kasvatusvuoteemme on mahtunut niin hyviä kuin raskaitakin hetkiä, ja valitettavasti vaikeita kokemuksia on kertynyt useita. Yksi ensimmäisistä takaiskuista osui jo kolmannen etnankoira-pentueemme kohdalle, kun menetimme pentueen herpesvirukselle.
Lähivuosien kipein muisto liittyy kaikkien aikojen menestyksekkäimpään narttuumme Nandaan (Iosono Nirvana), joka astutettiin Italiassa ja todettiin tiineeksi. Muutamaa viikkoa ennen pentujen syntymää Nanda alkoi kuitenkin oireilla, ja vain muutaman päivän jälkeen sille diagnosoitiin pahalaatuinen aivokasvain. Menetimme samalla hienoimman kasvattimme, rakkaan perheenjäsenen sekä syntymättömät pennut.
Koirauramme varrelle on mahtunut myös useita sykähdyttäviä ja unohtumattomia hetkiä niin omien ja ystävien koirien, koiraharrastusten, pentujen syntymän kuin kohtaamisten kautta. Nostan tässä kaksi muistoa, jotka molemmat liittyvät näyttelyharrastukseen, yksi kummastakin rodusta.
Italianvinttikoirissa tällainen ikuisesti muistiin piirtynyt once in a lifetime -tilanne tapahtui, kun matkasimme Tukholmaan Maailmanvoittajanäyttelyyn ilman mitään sen kummoisempia odotuksia, ja sieltä napsahti Maailman Voittaja -titteli meidän Idalle.
Etnankoirien osalta yksi merkittävimmistä momenteista liittyy kasvattajaryhmämme poikkeukselliseen menestykseen kaikkien rotujen tasolla muutaman vuoden ajan juuri ennen koronapandemiaa. Kaikki sai alkunsa Voittaja-näyttelystä, jossa sijoituimme BIS2-kasvattajaksi. Tämän jälkeen kiersimme aktiivisesti näyttelyitä kasvattajaryhmämme kanssa. Ryhmä koostui lähes poikkeuksetta neljästä eri yhdistelmästä olevasta koirasta, ja sijoituimme kerta toisensa jälkeen best in show -kasvattajakisassa. Parhaimmillaan ylsimme yhtenä vuonna kuudenneksi menestyneimmäksi kasvattajaksi kaikkien rotujen joukossa.
Lopulta pelkkä menestys ei kuitenkaan ollut tärkeintä kasvattajaryhmän osalta, vaan yhteiset hetket ja viikonloput neljän “hullun cirneconaisen” kesken. Tämä rakas ystäväporukkamme, Crazy Cirneco Ladies eli Inkan lisäksi Elina Karlsson, Maria Ketola ja Maarit Astrén, on edelleen olemassa, ja kokoonnumme säännöllisesti myös ilman koiria.
On upeaa, että koiraharrastuksen kautta voi syntyä näin läheisiä ja pitkäkestoisia ystävyyssuhteita.
Teksti: Inka Forss