Etnankoiran eli cirneco dell’etnan rotuesittely

Teksti: Inka Forss & Erja Luomanmäki

Huom! Suomen Kennelliitto suomensi syksyllä 2017 cirneco dell’etna -rodun nimen ja rotu on tunnettu siitä lähtien Suomessa nimellä etnankoira. Suurin osa suomalaisista etnankoirien omistajista tuntuu kuitenkin vielä käyttävän puhekielessä cirneco-nimeä rodusta puhuttaessa.

Etnankoira eli entiseltä nimeltään cirneco dell’etna (lausutaan tsirneeko del etna) on alkukantainen sisilialainen metsästyskoira. Sisiliassa etnankoiria käytetään edelleen metsästykseen, mutta muualla etnankoirat ovat lähinnä seurakoiran asemassa. Luonteeltaan etnankoira on hyvin leikkisä ja vilkas vanhoille päivilleen asti, ja se kiintyy voimakkaasti omistajaansa ja perheeseensä. Etnankoirat ovat lähes poikkeuksetta ystävällisiä vieraita ihmisiä kohtaan, mutta rodun sisällä löytyy paljon vaihtelua avoimesta luonteesta uusiin ihmisiin välinpitämättömästi suhtautuviin yksilöihin. Luonteeltaan etnankoira ei koskaan saa olla arka.

Ulkonäöltään etnankoira on tyylikäs, kevytrakenteinen alkukantainen pystykorva ja se usein sekoitetaan samannäköiseen faaraokoiraan. Etnankoira on kuitenkin huomattavasti faaraokoiraa pienempi ja rakenteeltaan neliömäisempi. Ihannekorkeus uroksella on 46-50 cm ja nartulla 44-48 cm. Painoltaan etnankoirat ovat rotumääritelmän mukaan 9-13 kg välillä. Turkki on aina väriltään kellanruskea. Valkoista väriä sallitaan päässä, rinnassa, vatsassa, jaloissa ja hännänpäässä, valkoinen kaulus ei ole toivottava. Lyhyt ja sileäkarvainen turkki ei vaadi hoitoa ja karvaa lähtee moneen muuhun rotuun verrattuna yleensä vain vähän, joskin joillakin yksilöillä on selkeät kausittaiset karvanlähtöajat.

Etnankoirien kanssa voi harrastaa näyttelyiden lisäksi mm. vinttikoirien maasto- ja ratajuoksua, agilityä tai verijälkeä. Rotu on harvinainen maailmanlaajuisesti, mutta Suomessa rotu on viime aikoina alkanut saada jalansijaa. Suomessa on reilut 350 etnankoiraa eli todennäköisesti toiseksi tai kolmanneksi eniten heti kotimaa Italian jälkeen. Etnankoira kuuluu FCI-ryhmään 5 (pystykorvat ja alkukantaiset tyypit). Siitä huolimatta rodun rotujärjestö on Suomen Vinttikoiraliitto, vaikka rotu ei varsinainen vinttikoira olekaan. Rotuyhdistyksenä toimii vuonna 1999 perustettu yhteinen yhdistys italianvinttikoirille ja etnankoirille, Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry.

Historiaa

Rodun historia alkaa jo esihistorialliselta aikakaudelta. Etnankoiran tyyppisiä korkokuvia on löydetty faaraoiden haudoista mm. Luxorista ja Ben-Hasanista. Sisiliasta on myös kaivettu ylös vuoteen 1400 eKr paikallistettu 45 cm korkea luuranko, joka muistuttaa suuresti etnankoiraa. Nykyisin kyseinen luuranko on nähtävissä Pigorini-museossa Roomassa. Rotua muistuttavia koiria esiintyy myös satoja tai tuhansia vuosia vanhoissa Sisiliasta löydetyistä kolikoista. Kirjallista tietoa etnankoirista ei ole juuri säilynyt, mutta Aristoteles (384 – 322 eKr.) mainitsee välimerenkoirasta, jolla on teräväkärkiset korvat. Rodun alkuperäisen cirneco-nimen arvellaan olevan peräisin sanasta Kyrenaikòs, josta voidaan muodostaa sana Cyr(e)naecus. Nimi vääntyi lopulta Sisiliassa sanoihin Cirnecu, Cirniecu ja Cirnieccu.

Uusimpien tutkimusten mukaan etnankoiria muistuttavia koiria on ollut Sisiliassa ainakin viimeisen 3000 vuoden aikana. Varmaa tietoa ei ole kuitenkaan siitä, miten rodun esi-isät päätyivät Sisiliaan. Rotua muistuttavia koiria on voinut saapua Sisiliaan valloittajakansojen, kuten foinikialaisten mukana. Myös muilla Välimeren saarilla tai rannikolla asuu etnankoiran näköisiä koiria: Maltalta ovat kotoisin faaraokoirat, Baleaareilta ibizanpodencot, Etelä-Portugalista portugalinpodengot ja Etelä-Espanjasta vielä FCI:n tunnustamattomat andalusianpodencot. Todennäköisesti kaikilla näillä roduilla on sama alkuperä, mutta ne ovat muovautuneet omiksi roduikseen omilla saarillaan tai alueillaan.

Etnankoiran alkuperäinen käyttötarkoitus on metsästys. Pääriistana ovat olleet ja ovat edelleen Sisiliassa kivikkoisessa maastossa ja esimerkiksi piikkipuskiin tai koloihin piiloutuneet villikaniinit, joiden piilopaikkoja etnankoira etsii erityisen hyvällä vainullaan käyttäen myös kuulo- ja näköaistejaan.

Vuosituhansien aikana etnankoirasta kehittyi vahva ja kestävä rotu. Perimätiedon mukaan ihminen on muokannut rodun ulkonäköä vain hyvin vähän; samalla alueella asuvat koirat lisääntyivät keskenään tai jalostukseen käytettiin yksilöitä, joilla oli hyvä metsästysvaisto eikä ulkonäön muokkaamiseen juurikaan puututtu.

1930-luvulla Sisilian Adranossa toimiva eläinlääkäri Maurizio Migneco kirjoitti italialaiseen metsästyslehteen sisilialaisesta cirneco dell’etna -rodusta, jolle tulisi tehdä rotumääritelmä ja hakea virallista tunnustusta ennen kuin se kuolee sukupuuttoon. Tuohon aikaan taloudellinen tilanne Etelä-Italiassa ja Sisiliassa oli heikko ja etnankoiran tyyppisiä käytettiin metsästykseen tuomaan perheen pöytään ruokaa. Sisililaisaristokraatti Agata Paterno Castello dei Duchi Carcaci kiinnostui rodun alkuperästä ja päätti alkaa etsiä yhdessä koiriensa eläinlääkärin Mignecon kanssa sopivia yksilöitä Sisiliassa alkaakseen kasvattaa rotua ja luodakseen yhtenäisen rotutyypin. Useiden vuosien kasvatustyön jälkeen Donna Agata otti yhteyttä professori Solaroon, joka laati etnankoiran ensimmäisen rotumääritelmän Donna Agatan lähettämien valokuvien perusteella vuonna 1939. Rotu hyväksyttiin seuraavana vuonna Italian Kennelliitossa ja lopulta myös FCI:ssä.

Donna Agataa voidaan siis ansaitusti kutsua rodun äidiksi. Hän kasvatti etnankoiria kennelnimellä Aetnensis ja historian ensimmäinen etnankoiravalio oli hänen kasvattamansa Aetnensis Pupa. Donna Agata teki rotua tunnetuksi kiertämällä näyttelyissä ympäri Eurooppaa. Lisäksi hän perusti Societa Amatori del Cirneco dell’Etna -kerhon (Italian cirnecokerho) ja toimi sihteerinä kerhossa ennenaikaiseen kuolemaansa asti 50-luvun lopulle.

Etnankoirat maailmalla ja Suomessa

Etnankoira on maailmanlaajuisesti harvinainen rotu. Sen vuoksi on onni, että rodulla on ns. avoin kantakirja eli rotuun voidaan ottaa kotimaassaan Italiassa rekisteröimättömiä etnankoiria, jos ne läpäisevät rodun ulkomuotoa arvioivan katsastuksen erikoisnäyttelyn yhteydessä ja saavat metsästyskokeessa vähintään erittäin hyvä -laatuarvosanan. Vuodesta 2022 alkaen myös Suomessa voidaan ottaa rotuun rekisteröimättömiä yksilöitä tietyin ennakkovaatimuksin rotuyhdistys Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n kautta. Rotuunotto mahdollistaa uusien geenien saamisen rotuun.

Suurin osa maailmanlaajuisesta rodun populaatiosta sijoittuu Sisiliaan tai manner-Italiaan. Italiassa rekisteröidään vuosittain noin 200 etnankoiraa. Rekisteröityjä etnankoiria arvellaan Italiassa olevan vajaan 1500 yksilön välillä. Osa rodun metsästystä harrastavista kasvattajista ei kuitenkaan rekisteröi pentujaan ja erään arvion mukaan rekisteröimättömiä etnankoiria olisi Sisiliassa ainakin tuplasti kuin rekisteröityjä yksilöitä.

Suomessa asuu arvioiden mukaan hieman yli 350 elossa olevaa etnankoiraa. Suomen ensimmäinen etnankoira, Orellana Seta del Oro, tuotiin vuonna 1992 Sloveniasta Giltedged-kenneliin, jonne myös seuraava etnankoira, Baghira Seta del Oro, tuli kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 1996 Suomi sai ensimmäisen uros-etnankoiran, Lansmarten. Iosono-kennelin ensimmäinen etnankoira, Bambi, oli Suomen neljäs rodun yksilö ja se tuotiin Suomeen Italiasta vuonna 1997. Ensimmäinen Suomeen rekisteröity pentue syntyi vuonna 1999 Giltedged-kenneliin (isänä Lansmarte ja emänä Orellana Seta del Oro). Iosono-kennelin pentue oli rodun toinen pentue Suomessa ja se syntyi vuonna 2000, emänä Bambi ja isänä italialainen Felix del Gelso Bianco.

Ensimmäiset rekisteröidyt etnankoirat vietiin vuonna 1996 Sloveniasta USA:han, jossa asuu Italian ja Suomen jälkeen eniten etnankoiria, arviolta 300-350 välillä. Venäjällä rekisteröitiin ensimmäinen etnankoira vuonna 2005 ja ensimmäinen pentue syntyi 2007. Venäjän populaation koko alkaa pikkuhiljaa lähestyä Suomen ja USA:n lukuja ja Venäjällä lienee nykyisin yli 300 etnankoiraa. Iso-Britanniaan ensimmäinen etnankoira vietiin Italiasta vuonna 2001 ja siellä on n. 150 etnankoiraa. Norja sai ensimmäisen etnankoiransa vuonna 1998 ja Ruotsi vuonna 2000. Molemmissa maissa lienee noin 50 etnankoiraa.

Luonne

Etnankoira on sisilialaisten ihmisten tapaan voimakkaasti tunteva ja se osaakin yleensä hyvin ilmaista itseään. Lähes kaikille etnankoirille on ominaista se, että ne ovat avoimia, erittäin vilkkaita ja iloisia ja niillä on tarve olla huomion keskipisteenä. Etnankoira kiintyy voimakkaasti omiin perheenjäseniinsä ja sellaisiin ihmisiin, joita se tapaa paljon. Etnankoira on yleensä hyvin läheisyydenkaipuinen ja se viihtyy niin omistajan kuin vieraidenkin kainalossa. Kodin ulkopuolella aikuiset rodun edustajat sen sijaan suhtautuvat yleensä melko vähäeleisesti uusiin ihmisiin, vaikka ovatkin ystävällisiä heille.

Etnankoirat tulevat yleensä hyvin toimeen oman lauman koirien kesken. Sen sijaan vieraat koirat aikuinen etnankoira, etenkin uros, voi ottaa vastaan varautuneemmin. Kuten monissa muissakin roduissa, etnankoirissa nartut ovat usein älykkäämpiä ja ovelampia, kun urokset taas ovat “yksinkertaisempia” ja selkeämpiä, ja niiden käytös voi olla helpommin ennakoitavissa eri tilanteissa. Sukupuolieroja on kuitenkin vaikea suorannaisesti erotella, sillä koirat ovat yksilöitä.

Etnankoira tulee lempeänä koirana yleensä hyvin toimeen lasten kanssa. Emme kuitenkaan suosittele etnankoiraa ensimmäiseksi koiraksi pikkulapsiperheeseen. Erittäin vilkas pentu vaatii ulkoilun lisäksi myös peruskoulutuksen sekä sosiaalistamisen takia runsaasti aikaa ja panostusta. Etnankoira on kevytrakenteisuudestaan huolimatta voimakas koira metsästysvaistolla varustettuna, joten se ei sovellu alle 12-vuotiaiden lasten ulkoilutettavaksi ilman aikuisen seuraa.

Monissa etnankoiraperheissä asustaa kissoja ja etnankoira tulee yleensä erityisesti pennusta asti totutettuna kissojen kanssa toimeen. Aikuisen kissoihin tottumattoman etnankoiran kanssa tulee olla varovaisempi.

Etnankoiraa harkitsevan tulee ottaa huomioon rodun metsästysvietti. Suurimmalla osalla koirista löytyy viettiä, joka näkyy myös rodun luonteessa reaktiivisuutena. Metsästysvietti rajoittaa rodun vapaanapitoa erityisesti viettisimmillä yksilöillä. Etnankoiraa kannattaa pitää vapaana vain turvallisella alueella kaukana autoteistä. Vapaana ollessaan etnankoira pitää yleensä näköyhteyden omistajaansa, mutta esimerkiksi havaitessaan rusakon se mitä todennäköisimmin lähtee perään. Viettisimmät yksilöt osaavat seurata riistan hajua maa- tai ilmavainulla. Metsästysvietistään huolimatta rotu on mainio seurakoira ja se sopii kaupunkiolosuhteisiin.

Osalla etnankoirista voi olla vahtiviettiä omalla reviirillään. Esimerkiksi ovikellon soidessa etnankoira saattaa haukkua ja erityisesti omakotitalossa asuessaan etnankoira voi vahtia omaa pihaansa. Yksinään kotona ollessaan etnankoira ei välttämättä ole mikään äänekäs koira, mutta leikkiessään muiden koirien kanssa tai havaitessaan riistaa se osaa käyttää haukkuääntänsä. Haukkuherkkyys tuntuu vaihtelevan yksilöittäin tai sukulinjoittain – osa etnankoirista voi olla varsin hiljaisia, kun taas osa haukkuu eri asioille herkemmin. Kaupunkilaiskoiraksi ja kerrostalon asukiksi etnankoira sopii kuitenkin oikein hyvin. Kerrostalossa pennusta pitäen kasvanut koira ei yleensä juuri reagoi kerrostalossa kuuluviin ääniin. Suurin osa suomalaisista etnankoirista asuukin kerros- tai rivitaloissa kaupunkiolosuhteissa.

Koulutus

Etnankoira sopii ensimmäiseksi koiraksi, mikäli sen omistaja osaa olla arjen rutiineissa tarpeeksi jämäkkä ja johdonmukainen, mutta kuitenkin lempeä peruskasvatuksessa. Tärkeää on myös se, että omistaja osaa lukea koiran eleitä. Etnankoira vaatii peruskoulutuksen, jossa on käytettävä rohkaisua, kehumista ja palkkiota pakottamisen tai liiallisen toiston sijasta. Aikuinen asemansa laumassa tietävä etnankoira on yleensä helpohko perheenjäsen, mutta ilman koulutusta jäänyt yksilö voi yrittää pomotella perhettään. Suosittelemme kaikille kasvattiemme omistajille pentukursseja.

Varsinaista luontaista miellyttämisenhalua useimmilla etnankoirilla ei ole. Useimmiten etnankoira kuitenkin rakastaa oppia uusia asioita, jos se on motivoitunut esimerkiksi namiin tai leluun. Älykkäänä koirana etnankoira oppii temput nopeasti, loisteliaammat yksilöt joskus jopa yhdellä tai kahdella toistolla. Lähes kaikille etnankoirille tulee mörköikä-/murrosikävaiheet 5 – 18 kk iän välissä, jolloin käskyt kaikuvat kuuroille korville ja aiemmin tutut asiat saattavatkin yhtäkkiä jännittää koiraa eikä koira anna ottaa itseään kiinni koirapuistossa sieltä lähtiessä. Iän myötä kuuliaisuutta tulee monesti lisää.

Koska etnankoira on alkukantainen ja hieman reaktiivinen rotu, pidämme erittäin tärkeänä, että sitä sosiaalistetaan ensimmäisen elinvuotensa aikana paljon. Sen vuoksi omistajalla tulee olla erityisesti pennun ensimmäisen viiden kuukauden aikana aikaa sosiaalistaa pentua, sillä koiran kehityksen tärkein sosiaalistamiskausi on ennen viiden kuukauden ikää. Silloin pentua tulisi viedä lähes päivittäin erilaisiin paikkoihin ja tutustuttaa erilaisiin tilanteisiin. Pentuaikaisella hyvällä sosiaalistamisella on hyvin suuri positiivinen merkitys minkä tahansa rodun pennun kasvattamisessa aikuiseksi. Kun näkee ensimmäiset kuukaudet vaivaa sosiaalistamisen eteen, saa sen korkojen kera takaisin aikuisen koiran kanssa. Vaikka pentu vaikuttaisi aluksi erittäin rohkealta, on sitä siltikin sosiaalistettava, koska vähäinen sosiaalistaminen voi näkyä vasta koiran tullessa murrosikään.

Terveys

Etnankoirat ovat yleensä melko pitkäikäisiä. Yleisimmät kuolinsyyt rodulla ovat syövät, kasvaimet sekä sisäelinsairaudet. Jonkin verran on ruoka-aine- tai muista allergioista kärsiviä sekä herkkämahaisia etnankoiria. Rodulla esiintyy satunnaisesti ihotulehduksia tai muuta punoitusta, allergiasta aiheutuvaa ihottumaa tai atopiaa. Purennat ovat etnankoirilla yleensä mallikkaat, mutta rodussa on esiintynyt joitakin alikehittyneitä alaleukoja, mikä näkyy yläpurentana. Muutamilla etnankoirilla on esiintynyt polvilumpion sijoiltaanmenoa, joka on vaatinut leikkausta. Sydänviat ovat harvinaisia nuorilla ja keski-ikäisillä etnankoirilla. Uroksilla voi esiintyä eturauhasvaivoja erityisesti vanhentuessa. Viimeaikoina on esiintynyt joitakin mystisiä munuais- ja maksasairaustapauksia tai autoimmuunisairauksia, mutta niiden suhteen seuranta on vielä auki. Lue lisää rodun sairauksista rodun jalostuksen tavoiteohjelmasta. Suomessa jalostukseen käytettäviltä etnankoirilta tutkitaan rutiininomaisesti silmät ja polvet, viime aikoina myös lonkat ja kyynärät. Rodun silmissä ei ole todettu juuri vakavia perinnöllisiä sairauksia ja lonkissa ja kyynärissä ei ole toistaiseksi todettu vakava-asteisia nivelrikkoja. Etnankoiralla – kuten millä rodulla tahansa – voi kuitenkin esiintyä mitä tahansa muillakin roduilla esiintyviä sairauksia. Etnankoiran voisi kuitenkin sanoa olevan keskimääräistä terveempi koirarotu.

Hoito ja ulkoilu

Etnankoira on erittäin helppohoitoinen rotu. Periaatteessa turkkia ei tarvitse pestä, jos se ei ole likaantunut jostakin syystä. Turkin pesuun menee aikaa muutama minuutti ja turkki kuivuu hetkessä pyyhekäsittelyn jälkeen. Karvanlähtö on yleensä huomattavasti vähäisempää verrattuna moneen muuhun rotuun. Joillakin yksilöillä voi olla karvanlähtöaika kaksi kertaa vuodessa. Kynnet leikataan viikon välein ja korvat putsataan tarvittaessa. Hampaiden pysymiseksi puhtaina hammaskivestä on hyvä antaa joko oikeita raakoja luita ja/tai puruluita säännöllisesti. Yleensä etnankoirilla on kuitenkin luontaisesti hyvin terve hampaisto vanhalle iälle asti.

Juoksuaika nartulla on yleensä 8-12 kuukauden välein. Ensimmäinen juoksu tulee yleensä 10-24 kuukauden iän välimaastossa, mutta joillakin yksilöillä vasta 2,5-vuotiaana.

Liikuntaa aikuinen etnankoira tarvitsee päivittäin vähintään yhden pidemmän lenkin tai vapaanajuoksutusta muiden lyhyempien ulkoilujen lisäksi. Pentu sen sijaan tarvitsee liikuntaa/aivojumppaa huomattavasti enemmän. Vapaana juoksemista olisi hyvä tarjota nuorelle etnankoiralle mahdollisimman paljon, mielellään päivittäin tai sen ollessa mahdottomuus edes muutaman kerran viikossa. Pentua suositellaan pidettävän vapaana pienestä pitäen, jotta se oppii koordinoimaan liikkeitään ja vartaloaa – erityisesti, jos haaveena on maastojuoksuharrastus. Etnankoirat ovat hyvin ketteriä ja ne pääsevät kevyesti kiipeämään lähes pystysuoraa kalliota. Metsästysvietin vuoksi etnankoiraa ei kuitenkaan kannata pitää vapaana lähellä autoteitä.

Etnankoirat ovat useimmiten melko kylmänarkoja koiria, minkä vuoksi ne tarvitsevat talvisiin ulkoilulenkkeihin esimerkiksi manttelin, fleece- tai toppahaalarin ja kaikista kovimmilla pakkasilla tossut ja korviin suojat.

Harrastaminen

Etnankoiran kanssa voi harrastaa Suomessa mm. näyttelyitä, vinttikoirien maasto- ja ratajuoksukilpailuja, agilityä, rallytokoa, verijälkeä, noseworkiä, koiratanssia, doboa tai canicrossia eli koirajuoksua. Vinttikoirien maastojuoksu on erinomainen laji etnankoiralle, koska siinä se saa käyttää sekä saalisviettiään että älyään. Myös vinttikoirien ratajuoksu sopii saalisviettiselle etnankoiralle erinomaisesti. Etnankoira oppii agilityä yleensä helposti ja nopeasti, mutta koska sillä ei ole palveluskoirien tapaista miellyttämisenhalua, vaaditaan ohjaajalta kärsivällisyyttä ja hyvää huumorintajua sekä taitoa ohjata ja lukea koiraa, jos aikoo harrastaa lajia pidemmälle. Ahneen etnankoiran saa kuitenkin yleensä hyvin motivoitua tottelemaan namin avulla. Muutama etnankoira onkin Suomessa kilpaillut korkealla tasolla agilityssä. Tottelevaisuuskoulutus sen sijaan ei ole ehkä tälle rodulle omin laji, mutta mikäpä estää kokeilemasta sitä, kunhan tavoitteet eivät ole kovin korkealla.

Italiassa etnankoiran kanssa voi harrastaa myös metsästystä. Etnankoira on vuoden 2014 alusta lähtien ollut kansainvälisen kennelliiton FCI:n mukaan käyttökoira, mikä tarkoittaa sitä, että sille vaaditaan käyttökoetulos, jotta siitä voi tulla kansainvälinen muotovalio. Italiassa etnankoiralle vaaditaan niin kansainvälisen kuin Italian muotovalion arvoon hyväksytty metsästyskoetulos. Suomessa ei ole mahdollisuutta järjestää rodulle kaniininmetsästyskokeita, joten suomalaisen etnankoiran tulee saada hyväksytty tulos maastojuoksukokeesta, jotta se voi anoa kansainvälisen muotovalion (C.I.B.) arvoa.