Lunta riittää vielä maaliskuun viimeisenäkin päivänä Helsingissä




Joulukuu 2010


Mikin kuolinsyy

Mikin (Iosono Michelangelo) ruumiinavaustulokset tulivat joulukuun alussa. Mikin kuolinsyyksi paljastui renaalinen amyloidoosi, joka vakava munuaissairaus eikä siihen olisi ollut parannuskeinoa. Amyloidoosissa munuaiskeräsiin kerääntyy runsaasti proteiinipitoista materiaalia, minkä seurauksena munuaisten toiminta häiriintyy. Amyloidoosin tarkkaa syntysyytä ei tunneta, mutta sitä esiintyy joillakin koiraroduilla periytyvänä muotona. Cirnecoilla tätä amyloidoosia ei ole aikaisemmin vielä tietävästi todettu.

Miki oli vielä sairastumispäivänään aivan terve, normaali, iloinen itsensä ja juoksi pellolla vapaana Toscan kanssa. Samana iltana sen kunto romahti aivan yhtäkkiä ja vietimme kaksi seuraavaa päivää eläinlääkärissä tiputuksessa, mutta mikään ei pysynyt Mikin sisällä ja Miki oli todella huonossa kunnossa. Lopulta saimme lähetteen eläinsairaalaan, jossa Miki otettiin heti tehohoitoon. Seuraavana päivänä, maanantaina 4.10, Mikin munuaiset ultrattiin. Lääkäri totesi, että munuaiset olivat vakavasti vaurioituneet ja munuaisarvot vain kohosivat eikä mitään ollut juuri oikein tehtävissä. Meidän oli pakko tehdä lopullinen ratkaisu ja päästää Miki menemään.

Miki sairasteli vuoden 2010 alussa; se joi paljon ja sillä oli virtsankarkailua ja useampi suolistotulehdus. Liikajuomiseen auttoi välittömästi kastrointi (Mikillä epäiltiin eturauhasongelmaa), mutta virtsankarkailu ja suolistotulehdukset jatkuivat. Kolme eri lääkäriä tutki Mikiä päästä varpaisiin, mutta mitään diagnoosia ei löytynyt (paitsi yhden suolistotulehduksen aikana Mikillä todettiin suolistosta otetun patologisen näytteen perusteella kuolioinen suolitulehdus), allergiatkin poissuljettiin. Veriarvot sillä oli alkuvuodesta kunnossa, ja munuaisarvot olivat vapun aikoihin vielä täysin viiterajoissa. Ainoa poikkeus oli Mikin laimea ja proteiinia sisältävä virtsa, muuten kaikki veri- ja virtsa-arvot olivat viiterajoissa. Vapun aikoihin Miki alkoi syödä kortisonia ja se pysyi täysin terveenä kohtalokkaan lokakuun alkuun asti.

Hyvästi rakkain Mikimme, sinua jäi kaipaamaan moni.







Tuloksia:

Loka-joulukuun aikana kasvattimme ovat esiintyneet mallikkaasti koiratapahtumissa, mutta tällä kertaa tehdään poikkeus ja mennään kronologisessa järjestyksessä näiden kanssa:

Lahti pentunäyttely 24.10.2010
Olin edellisessä päivityksessä täysin unohtanut tämän näyttelytuloksen. Viimeisimmästä italianvinttikoirapentueestamme oleva ainoa narttupentu Uma (Iosono Olympia) teki ensiesiintymisensä näyttelykehässä Lahden pentunäyttelyssä 24.10. Uma sai KP:n ja se kruunattiin rotunsa parhaaksi pennuksi!


Agilitykisat Hyvinkäällä 22.11.2010
Osallistuimme Toscan kanssa 5 kuukauden kisabreikin jälkeen meidän oman seuran järjestämiin agilitykisoihin Hyvinkäällä. Pitkä breikki johtui Toscan kesällä alkaneesta juoksusta ja sen jälkeen syntyivätkin Pepin pennut, joten emme viitsiineet kovasti koiratapahtumissa käydä pentujen aikana. Syksyn treenailutkin olivat jääneet aika vähille, joten lähinnä ilmoitin Toscan sen vuoksi kisoihin, koska olin itsekin kisoissa töissä. Saavuimme paikalle jo puolilta päivin ja Toscan startit olivat vasta kuudelta ja seitsemältä illalla. Tosca oli hyvin väsynyt starttien koittaessa eikä se mennyt lainkaan sitä vauhtia, jota se treeneissä menee. Ensimmäiseltä radalta tuloksena oli yksi virhe (vitonen) ja 10 sekuntia yliaikaa. Sijoituksemme oli 13. 35 koirasta. Toiselta startilta tuli hylky, mutta siihen olin minä syyllinen. Onnistuin törmäämään jalallani esteeseen ja sen seurauksena rima putosi alas. Muuten rata meni virheittä, mutta tietenkin saimme tuosta hylkäyksen. ;) Pitkä päivä sekä minulle että Toscalle ja ainakin opin sen, etten enää ilmoita Toscaa sellaisiin kisoihin, jos Tosca joutuu kohtuuttoman kauan odottamaan omaa vuoroaan.



Messukeskuksen pentunäyttely 28.11.2010

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna pidettiin Messukeskuksessa pentunäyttely, jonne oli ilmoittautunut kuusi italianvinttikoiraa, mutta valitettavasti Nemo (Iosono Orion) joutui jäämään pois. Iosonoja edustivat kuitenkin pentueen kaksi muuta kakaraa, Uma (Iosono Olympia) sekä velipoikansa Lucas (Iosono Odysseus). Tuomari Harri Lehkonen piti kovasti sisaruksista ja Lucas oli lopulta rotunsa paras pentu ja Uma vastakkaisen sukupuolen paras pentu. Niin sitä pitää! Kiitos Aino & Tomi sekä Laura & Jere mainiosta päivästä Messarissa!


Kuva: Jere Satamo
Iosono Odysseys ROP-pentu




Messukeskuksen koiranäyttelyt, HeV-10 ja V-10 12.-13.12.2010

Messukeskuksessa pidettiin tänä vuonna kaksi kansainvälistä näyttelyä, mutta cirnecoedustus jäi totuttua pienemmäksi, todennäköisesti nousseiden ilmoittautumismaksujen vuoksi. Meidän kasvattejammekin oli lauantaina vain kaksi ja sunnuntaina kolme. Hienosti kuitenkin meni.

Lauantaina Helsinki Voittaja -näyttelyssä uroksissa Rocco (Iosono Ganimede) oli paras uros 3. vara-CACIB:n ja vara-SERT:n kera. Mammalomaltaan kehiin palannut Peppi (Iosono Deja Vu) oli hienosti paras narttu 3. ja se sai vara-CACIB:n, joka vahvistetaan CACIB:ksi. Peppi oli vain kolme viikkoa näyttelyä aikaisemmin lopettanut pentujensa imettämisen.

Seuraavana päivänä kehässä esiintyi kolme Iosono-koiraa. Capo (Iosono Siciliano) oli hienosti paras uros 4. ja Rocco nuortenluokassa ERI 2 Capon jälkeen. Peppi voitti valioluokan ja oli narttujen 2. paras, jälleen CACIB saaliinaan.

Kiitos kaikille hienosta viikonlopusta ja erityisesti piknikistä! Oli mukava tavata uusia ja vanhoja kasvoja.


Iosono Ganimede


Iosono Deja Vu






Pennut omissa kodeissaan

Tässä Pepin ja Capon pennut omissa kodeissaan:


Neela & Lyyli-bokseri


Aida & Friidu -cornish rex


Lenni


Rocky


Luca joulukuusimaistiaisissa






Lokakuu 2010


Lahti KV 30.-31.10.2010
Martinin velipojalle tuli myös menestystä Suomessa. Lahden KV-näyttelyssä Rocco (Iosono Ganimede) oli urosten 2. paras ja se sai sertin sekä vara-CACIB:n. Onnea Rocco, Marko & Silja!







Baltian Voittaja -näyttely 30.-31.10.2010 Riikassa
Baltian Voittaja -näyttelyssä rotunsa parhaan -voiton vei menestyksekäs kasvattimme Martin, Martin (Iosono Galileo Galilei), joka pokkasi Baltian Voittaja 2010 tittelin sekä siitä tuli Latvian muotovalio. Tuomarina oli Carla Molinari Portugalista. Hurjasti onnea ja ennen kaikkea kiitos Alenalle ja Tanyalle!









Seinäjoki KV 23.-24.10.2010
Nuorekas ja aina niin pirteä 11-vuotias Vespina oli rotunsa paras sekä rotunsa paras veteraani Seinäjoen näyttelyssä. Mikin jälkikasvu oli menestyksekästä myös, sillä poika Bati (Colisto's Battisto) oli urosten paras ja siitä tuli Suomen muotovalio ja pojantyttö Fanny (Vespinja's Fiammetta) oli narttujen 2. paras ja se sai sertin. Onnea teille kaikille menestyneille!







Pepin pennut
Meillä on nyt pentuja, Peppi & Capo saivat syyskuun viimeisenä päivänä viisi pentua: 3 urosta ja 2 narttua. Äiti ja pennut voivat hyvin.









Nuku hyvin Miki, 27.7.2001 - 4.10.2010
Hyvästi maailman rakkain, ihanin, viisain ja sulosilmäisin Mikimme.









Martin voitokas Euroopassa

Martin (Iosono Galileo Galilei) on ahkerasti kiertänyt näyttelyitä aivan upealla menestyksellä! Viimeisimmät voitot Martinille olivat lokakuun alussa Celjen (Slovenia) Euroopan Voittaja -näyttelyn yhteydessä pidetyn erikoisnäyttelyn rotunsa paras sekä European Club Winner 2010 -titteli sekä viime viikonloppuna (16.-17.10.) saavutettu Ukrainan muotovalion arvo (Martin oli myös rotunsa paras). Martin on 18 kuukauden ikäisenä saavuttanut 12 titteliä (8 maan muotovalion arvot, 3 maan juniorimuotovalio arvot sekä European Club Winner 2010 -titteli). Hurjasti onnea Alena & Tanya!







Ratajuoksukilpailu Helsinki 2.10.2010

Roope (Iosono Romulus) osallistui Helsingissä pidettyyn kauden viimeiseen ratajuoksukilpailuun. Roope juoksi ykkösenä maaliin ajalla 23.77 s (280 m). Onnea Kenneth & Erika!




Syyskuu 2010


Vielä noin viikko jäljellä
Peppi-peipposen vatsa kasvaa ja vielä on jäljellä noin viikko laskettuun aikaan. Tässä Peppi, kun astutuksista on kulunut 55/53 päivää.









Ensimmäisestä pentueestamme on kulunut 10 vuotta 20.9.2010
Ensimmäinen cirnecopentueemme syntyi 20.9.2000, joten nyt on aika lähettää raikuvat onnittelutoivotukset Venlalle (Iosono Aida di Verdi) Seinäjoelle sekä Ilonalle (Iosono Aina Ilona) Italiaan. Nuorena menehtynyt Leo (Iosono Alter Ego) säilyy ikuisesti muistoissamme.







Hyvinkään ratajuoksukilpailu 19.9.
Hyvinkäällä juostiin 280 m ratakisa, jonka voittajaksi tuli Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) ajalla 23,62 s. Toiseksi kiri Roope (Iosono Romulus) vain 0,01 s huonommalla ajalla kuin Ninja (23,63 s) ja kolmanneksi tuli Frodo (Colisto's Armani) ajalla 24,17 s.







Iosono 10 v
Miltei päivälleen on kulunut 10 vuotta siitä, kun FCI hyväksyi kennelnimemme (18.9.2000). Ensimmäinen cirnecopentueemme syntyi vain kaksi päivää kennelnimemme myöntämisen jälkeen, mutta posti kuljetti tiedon kennelnimestämme pentujen syntymäpäivänä. Meillä ei ollut tämän yhden pentueen jälkeen tarkoitus ryhtyä kasvattamaan enempää cirnecoita, mutta jotenkin siinä kuitenkin kävi niin, että rakkaus rotua kohtaan kävi niin suureksi ja oli pakko antaa suuri osa vapaa-ajasta rodun hyväksi.

10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi päätimme järjestää 11.9. juhlan Tuomarinkartanossa, jonne kokoontui yli 30 ihmistä ja koiria taisi olla saman verran. Juhla oli erittäin onnistunut ja kiitämme lämpimästi kaikkia paikalletulleita ja meitä muistaneita ihmisiä!

Kuvagalleria iosonoilua 10 vuotta -juhlasta © Inka

Kuvat © Jorma Ylinen









Porvoo 12.9.2010
Rocco (Iosono Ganimede) ja Coco (Vespinja's Delightful) kävivät edustamassa Porvoon näyttelyssä. Belgialainen tuomari Rita Reyniers antoi punakeltaiset ja sinivalkoiset ruusukkeet Roccolle ja Coco sai vastaavasti vihreävalkoiset, sinivalkoiset ja sinipunaiset ruusukkeet. Tämä meinasi sitä, että Roccosta tuli rotunsa paras ja se sai ensimmäisen sertinsä ja Coco oli vastakkaisen sukupuolen paras, sai viimeisen sertin ja - hurraa - siitä tuli Suomen muotovalio! Aivan mahtavasti onnea Roccon Siljalle & Markolle sekä Cocon Lindalle ja Jarkolle!







Kalakukkomaastot Nilsiässä 11.9.2010
Dina (Iosono Divina) päätti voitokkaan maastojuoksukautensa voittoon kotikisoissa Nilsiässä ja siitä tuli kennelpiirin mestari. Alkuerästä tuli kaikista roduista toiseksi kovimmat pisteet. Dina osallistui tämän vuoden aikana viiteen maastokilpailuun, joista tuloksena neljä voittoa, FI KVA-m -arvo, DVM-10 (derbymaastovoittaja)-titteli, kennelpiirin mestaruus sekä Suomenmestaruus. Ja kaksi kertaa tuli pingottua yli maagisen 500 pisteenkin. Kerrassaan ilmiömäistä, hurjasti onnea Marjo the coach!

Tulokset:
1. Iosono Divina 262+224=486 SA kennelpiirin mestari
2. Vespinja's Europa 231+230=461 SERTK
3. Are But Not's Eternal Embrace 93
4. Vespinja's Eris 77
-. Vespinja's Caramella disk


Dina poseeraa muutama viikko takaperin voitetussa SMM-10 -manttelissa








Köyliö 11.9.2010
Neljä narttua osallistui Köyliön näyttelyyn, joista Siri oli ROP eli rotunsa paras. Ensiesiintymisen teki Ava (Agata dell'Ovo), joka oli narttujen 2. paras ekan sertin kanssa. Onnea paljon Mialle, Senjalle ja Sinikalle!







Kasvattajapalkinto cirnecoiden kasvatuksesta
Suomen Vinttikoiraliitto myönsi meille kasvattajapalkinnon cirnecoiden kasvatuksesta ensimmäisenä cirnecokasvattajana Suomessa. Tämä on erittäin suuri kunnia ja olemme todella kiitollisia arvostuksesta. Kasvattajapalkinto jaetaan joka 5. vuosi.

Tämä vuosi onkin 10-vuotisjuhlavuotemme, sillä ensimmäinen cirnecopentueemme syntyi syyskuussa 2000.




Peppi tukevasti tiineenä
Peppi on selvästikin tiineenä! Kuvan ottamishetkellä tiineys on hieman yli puolivälissä (34/32 päivää astutuksista). Odotamme siis cirnecopentujen syntyvän syys-lokakuun vaihteessa, lisää pentuja-sivulta.






Martinista kuukauden sisällä Multi Champion!
Martin (Iosono Galileo Galilei) on loistanut upeasti näyttelyissä. Martinista tuli elokuun alussa Venäjän valio, minkä jälkeen se lähti Euroopan turneelle. Kuukauden aikana Martin saavutti seitsemän maan valion arvon, joten sitä voi nyt kutsua Multi Championiksi. Multi Champion on epävirallinen titteli, jota varten koira tarvitsee vähintään seitsemän maan muotovalion arvon. Martin on nyt Venäjän, Valkovenäjän, Moldovan, Makedonian, Montenegron, Bulgarian ja Romanian muotovalio sekä Venäjän, Moldovan ja Luxemburgin juniorimuotovalio.

Hurjasti onnea ja kiitokset Martinin omistajille Elenalle sekä Tanyalle!




Romania 2 x kansainvälinen näyttely 4.-5.9.2010
Martin (Iosono Galileo Galilei) osallistui kahteen näyttelyyn Romaniassa. Lauantaina tuomarina oli Jose Vidal Portugalista ja Martin oli rotunsa paras CACIB:n ja sertin kera kera. Sunnuntaina Rita Kadike Skadina (Latvia) arvosteli cirnecot ja Martin oli jälleen ROP CACIB:lla ja sertillä ja siitä tuli Romanian valio.




Helsinki kansallinen näyttely 4.9.3020
Vieraileva tähti Tino (Honore's Destino de Tekoneva), om. Eva Partida, Espanja (Tekoneva italianvinttikoirat), matkusti Espanjasta Suomeen yrittämään viimeistä sertiään valionarvoon. Hienosti kävi, sillä Tino oli Helsingin näyttelyssä urosten 2. paras ja sai sertin, joka sinetöi Tinon valionarvon.


kuva: Kaapo Quick





Elokuu 2010

Martin näyttelyturneella: Montenegro, Bulgaria, Makedonia ja Moldova
Näyttelyturneella oleva Martin (Iosono Galileo Galilei) osallistui viikon aikana kuuteen näyttelyyn neljässä Euroopan maassa. Tuloksena jokaisessa näyttelyssä rotunsa paras neljän maan muotovalion arvon kera sekä kolme ryhmäsijoitusta.

Montenegrossa pidettiin kaksi näyttelyä 26.8. joissa Martin oli molemmissa rotunsa paras ja toisessa RYP-2. Martinista tuli Montenegron muotovalio.

Bulgariassa Martin osallistui yhteen näyttelyyn, jossa se oli myös rotunsa paras ja siitä tuli Bulgarian valio.

Makedoniassa järjestettiin kahden kansainvälisen näyttelyn viikonloppu ja Martin oli molemmissa näyttelyissä rotunsa paras CACIBeiden kera ja toisessa näyttelyssä Martin oli RYP-3. Martinista tuli niin ikään myös Makedonian valio.

Viikon näyttelyturneen päätti Moldovan näyttely, jossa Martin oli jälleen rotunsa paras ja vielä RYP-3. Ja Martin voi tästä lähtien tituuleerata itseään myös Moldovan valioksi.




Jyväskylän maastojuoksukilpailu 28.8.2010
Tulokset Jyväskylän maastojuoksukisasta:
1. Vespinja's Cardamone 227+223=450 SERTK
2. Vespinja's Eris 216+217=433 SA
3. Iosono Divina 206+208=414 SA




Tervakoski KV 28.8.2010
Cara (Iosono Serafina) sai Gunnel Holmilta EH:n. Tuomari olisi muuten laittanut Caran rotunsa parhaaksi, mutta normaalisti kaikille niin avoin ja ystävällinen Cara väisti tuomaria. Voi noita murkkuikäisiä cirnecoita.




Dinasta Suomenmestari maastosta!
Dina (Iosono Divina) jatkoi menestystarinaansa juossen 501 pistettä Suomen maastomestaruus -kilpailussa. Ylivoimainen voitto siitä liikeni sekä uusi titteli SMM-10 nimen eteen. Paljon onnea Marjo & Dina! Onnea myös Frodolle, Jormalle ja Pasille Frodon neljännestä sertistä!

Tulokset:
1. Iosono Divina 245 + 256 = 501 SA SMM-10
2. Colisto's Armani 219 + 220 = 439 SERTK
3. Vespinja's Europa 213 + 220 = 433 SA
4. Anharbn Yellow River 194 + 225 = 419 SA
5. Vespinja's Eris 122 p
6. Vespinja's Cardamone 0 p


Kuva: Jorma Ylinen
Dina SMM-10








HVK Cup ratajuoksukilpailut 18.8.2010!
Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla starttasivat Roope (Iosono Romulus) ja Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono). Roope oli ykkönen ajalla 30,32 s ja Ninja tuli toiseksi ajalla 33,08 s. Onnea Erika & Kenneth!







Uusi valio!
Hienoja uutisia naapurimaastamme: Martin (Iosono Galileo Galilei) nappasi viimeisen sertinsä Venäjän muotovalion arvoon Moskovan näyttelyssä +41 asteen helteessä 1.8. Iigorin sisko Tori, Colistos Selvaggia dell'Ovo, oli rotunsa paras ja lopulta ryhmän paras.









Terveystarkastustuloksia
Capo (Iosono Siciliano) terveet silmät ja polvet 0/0 (12.7.2010 Tuomas Illukka)
Iigor (Iosono dell'Ovo) terveet silmät ja polvet 0/0 (27.7.2010 Berndt Aminoff)
Peppi (Iosono Deja Vu) terveet silmät ja polvet 0/0 (29.7.2010 Päivi Vanhapelto)







Kesäpaussia
Me olemme tänä kesänä viettäneet toisenlaista kesää muuton ja töiden viedessä suurimman osan ajasta, ja niinpä olemme osallistuneet vain kahteen näyttelyyn (Club Show ja Riikan vinttikoirien erikoisnäyttely) kesän aikana. Agilityssäkin kerkesi olla 1,5 kuukauden kesätreenitauko, mutta nyt treenit alkavat ja päästään toivottavasti taas osallistumaan kilpailuihinkin.

Onneksi ihanat kasvatinomistajamme ovat osallistuneet aktiviisesti koiriensa kanssa erilaisiin harrastuksiin, mm. juoksutreeneihin ja -kilpailuihin sekä agilityyn (Capo ja Maiko).

Ikävämpiä uutisia tuli kaksi viikkoa sitten, kun Jazia puri kyy kuonoon. Onneksi meidän 13-vuotias mummo pääsi nopeasti Turun saaristosta päivystävälle eläinlääkärille Turkuun. Nyt Jazi näyttää siltä, että se on kokonaan toipunut kyyn puremasta. Meidän ihana rautamummo!

Jemman pennut voivat kaikki mainiosti omissa kodeissaan ja kuvien perusteella näyttävät kasvavan kauniisti. Sijoitusnarttuamme Umaa olemme käyneet muutamaan otteeseen morjestamassa Turussa ja mikä ihana äitinsä kopio siellä kasvaakaan.

Peppi on ollut lomailemassa meillä täällä Helsingissä ja lomailun tuloksena Peppi pääsi treffaamaan Capoa. Cirnecopentuja siis odotettavissa syksyllä ja siitä lisää alempana.







Cirnecopentuja odotettavissa syksyllä 2010!
Peppi ja Capo saivat toisensa ja niinpä odotamme cirnecopentuja syys-lokakuun vaihteessa.

Peppi on virallisemmin FI MVA V-09 Iosono Deja Vu, ja se on viime vuoden voitokkain cirneco Suomessa. Sen isä on ruotsalainen komistus Red Hawk's Bosso ja emä oma kasvattimme Iosono Mea della Mea, joka on myös pärjännyt erinomaisesti näyttelyissä.

Capo eli Iosono Siciliano on nuori 1,5-vuotias kasvattimme kolmannessa polvessa. Capon emä Iosono Incredibile oli vuoden 2006 voitokkain cirneco Suomessa ja isä Pablo del Gelso Bianco on niittänyt mainetta näyttelypuolella mm. maailmanvoittaja-tittelin kera. Capo on vasta aloittelemassa harrastusuraansa ja tähän mennessä sillä on neljä sertiä näyttelyistä sekä yksi maastojuoksusertti. Capo harrastaa omistajansa Elinan kanssa myös agilityä.

Molemmat vanhemmat ovat luonnollisesti terveystarkastettu silmien ja polvien osalta terveiksi ennen astutusta. Sekä Capolla että Pepillä on supersosiaaliset ja iloiset luonteet ja ne tulevat erinomaisesti kaikkien ihmisten ja koirien kanssa toimeen.






Baltianmatka sekä näyttely Riikassa 1.8.2010
Otimme Mikin ja Toscan mukaan ja lähdimme lomailemaan Baltiaan. Matkan varrella osallistuimme yhteen koiranäyttelyyn, vinttikoirien erikoisnäyttelyyn "Baltic Sighthound 2010" Riikassa. Tuomarina oli Jean Louis Grünheid, joka teki Toscasta rotunsa parhaan. Peppi oli myös ilmoitettu, mutta jouduimme jättämään sen koti-Suomeen, koska sillä oli treffit Capon kanssa. Miki oli vain turistina tsemppaamassa Toscaa.

Ohessa muutamia kuvia matkalta:


Tosca rotunsa paras


Tosca



Tosca


Tosca


Tyypillistä Toscaa & Mikiä








Heinäkuu 2010


Maastojuoksukilpailut Tampereella 31.7.2010
Onnea Elinalle & maastokisoissa ensikertaa kisanneelle Capolle, joka hienosti pinkoi voittoon. Tulokset:

1. Capo, Iosono Siciliano 232 + 244 =476 p SERTK
2. Saga, Iosono Questa Qua 177 + 94 = 271 p
3. Siri, Iosono Incredibile 60 p




SIC Club Show 19.7.2010
Club Showhun ilmoittautui ennätysmäärä koiria cirnecoiden kasvattajatuomari Barbka Novakin arvosteltavaksi (Novak kasvatti vuosina 1992-1997 kennelnimellä Seta del Oro): 36 cirnecoa sekä reilut 70 italianvinttikoiraa.

Minulla oli mukana kaksi koiraa, cirneco Peppi (Iosono Deja Vu) sekä italianvinttikoira Jemma (Iosono Fiamma). Molemmat pärjäsivät upeasti: Peppi voitti valioluokan ja oli yli 20 cirneconartusta toiseksi paras ja Jemma voitti niinikään myös valioluokan ja ylsi yli 40 italianvinttikoiranartusta toiseksi parhaaksi. Kasvattajaluokkamme oli BIS-3.

Paikalla olivat siis nämä koirat meiltä:
Cirnecot:
Rocco (Iosono Ganimede) JUN ERI 1 PU4 ja ROP-juniori
Capo (Iosono Siciliano) NUO EH 2
Roope (Iosono Romulus) VAL EH 3
Cara (Iosono Serafina) NUO ERI 2 (ja ylsi 5-6 parhaan nartun joukkoon)
Noia (Iosono Superiore) NUO EH 4
Coco (Vespinja's Delightful) AVO ERI 1
Peppi (Iosono Deja Vu) VAL ERI 1 PN2
Siri (Iosono Incredibile) VAL ERI 3
Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) VAL ERI
Dina (Iosono Divina) VAL ERI
Wilma (Iosono Di Moda) VAL EH
Saga (Iosono Questa Qua) VAL EH
Maiko (Iosono Signorina) LEM ERI 2

Italiaanot:
Jemma (Iosono Fiamma) VAL ERI 1 PN2

Lisäksi paikalla oli turisteina 9-vuotiaat veljekset Miki & Edi sekä Tosca ja Nala. Kiitokset kaikille aivan upeasta päivästä. Club Show on aina ehdottomasti kesän kohokohta piknikin ja sosiaalisen kanssakäymisen vuoksi.

-> Club Shown kuvagalleria - cirnecot


Iosono Monte Christo - aivan äitinsä Jazin klooni


Iosono Superiore


Iosono Deja Vu


Iosono Ganimede






Oulu KVt 10.-11.7.2010
Ensimmäisenä päivänä Tiara (Iosono Dolce Vita) oli paras narttu 2. vara-cacibilla, mutta seuraavana päivänä Tiaran oli tyytyminen EH:n.




Forssa 4.7.2010
Harto Stockmari arvosteli neljä cirnecoa, joista Siri (Iosono Incredibile) oli rotunsa paras ja Coco (Vespinja's Delightful) nappasi toisen sertinsä ollen narttujen 2. paras.




Pori KV 3.7.2010
Saga (Iosono Questa Qua) sai ensimmäisen CACIB:nsa Markku Mähösen arvosteltavana. Saga oli paras narttu ja lopulta vastakkaisen sukupuolen paras. Capo (Iosono Siciliano) joutui tyytymään tämänvuotisen voittoputkensa jälkeen erittäin hyvä -laatuarvosanaan.






Kesäkuu 2010


Rovaniemen kansainvälinen näyttely 19.-20.6.2010

Cirnecoissa Tiara (Iosono Dolce Vita) sai upean arvostelun tuomari Eivind Mjaerumilta (Norja) ja oli rotunsa paras CACIB:lla. Onnea Terhi! Seuraavana päivänä italianvinttikoirissa Vappu (Iosono Fantasia) sai Rovaniemellä EH:n.







Pennut lensivät pesästä

Jemman pennut muuttivat omiin koteihinsa viime viikonloppuna. Uma (Iosono Olympia) muutti Turkuun Lauran ja Jeren luokse, Lucas (Iosono Odysseus) Poriin Ainon & Tomin sekä Mikin pojan Vincentin luokse ja Nemo (Iosono Orion) Jyväskylään Sarin ja Jussin luokse. Paljon onnea omistajille pennuistanne ja oikein paljon onnea tulevalle!


Kuvat: Jere Satamo









Jazi 13 vuotta!

Suomen vanhin cirneco, meidän Jazimme, täytti 13 vuotta 15.6. Jazi voi edelleen erinomaisesti ja pirteästi. Kiitos isälleni ja Raijalle Jazin hyvästä hoidosta Jazin vanhuusvuosina.









Agilitymenestystä, nousu kakkosluokkaan!

Osallistuimme Toscan (Iosono Diamante) kanssa 12.-13.6. agilitykilpailuihin Riihimäellä ja Espoossa.

RIMA:n kilpailussa Riihimäellä starttasimme vain yhden startin, joka meni hyvin ja saimme nollatuloksen sekä agilitysertifikaatin, minkä johdosta nousimme agilityn kakkosluokkaan! En voinut juosta rataa täysillä kahta päivää aikaisemmin tapahtuneen viisaudenhampaan leikkauksen vuoksi, mutta siitä huolimatta alitimme ihanneajan. Sijoituksemme oli 7. 36 koirasta.

Seuraavana päivänä starttasimme ensimmäistä kertaa kakkosluokassa, tällä kertaa paikkana oli AST:n kenttä Espoossa. Tein heti ohjausvirheen toisella esteellä, minkä vuoksi Tosca juoksi esteen ohi. Loppurata meni virheittä, mutta hitaasti, minkä vuoksi reilusti yliaikaa ja 1 ratavirhe. Sijoituksemme oli 8. 21 koirasta.


Tyytyväinen parivaljakko Riihimäen kisasuorituksen jälkeen








Oriveden näyttely 12.6.2010

Coco (Vespinja's Delightful) esiintyi tänään Oriveden näyttelyssä, mutta saaliina tällä kertaa EH. Mikin (Iosono Michelangelo) pennunpentu Tara (Vespinja's Fortunata), 10 kk, oli rotunsa paras sertin kera, paljon onnea Tiina!




Pennut esittelyssä
Ohessa italianvinttikoirapentueemme esittelyssä:


Iosono Olympia


Iosono Orion


Iosono Odysseus






Toukokuu 2010


Kiitos aktiiviset kasvattiemme omistajat!
Olemme muutamana viimeisenä viikonloppuna saaneet jatkuvasti kuulla upeita uutisia kasvattiemme omistajilta. Kolmen viikon sisällä olemme juhlistaneet peräti kuutta uutta valionarvoa! Suomen muotovalioiksi tulivat Iosono Dolce Vita (om. Terhi Reinikka), Iosono Di Moda (om. Linda & Jarkko Ijäs) sekä Iosono Questa Qua (om. Jenni Koivisto & kasvattajat) ja Iosono Divina (om. Marjo Lampela & kasvattajat). Lisäksi kansainväliseksi muotovalioksi tuli Iosono Diamante (om. me kasvattajat). Saimme myös juhlistaa uutta kaksoisvaliota, kun Iosono Divina juoksi itsensä maastojuoksun käyttövalioksi! Kiitos kuuluu kasvattiemme ihanille ja aktiivisille omistajille!







Joensuun kansallinen ja kansainvälinen näyttely 29.-30.5.2010
Dina (Iosono Divina) päätti upeasti menneen toukokuun tulemalla Suomen muotovalioksi Joensuun kansallisessa näyttelyssä! Seuraavana päivänä Joensuun kansainvälisessä näyttelyssä Dina oli rotunsa paras ja se sai CACIB:n.

Dinasta tuli täten kaksoisvalio, onnittelut Marjo!


Juoksemisen ja misseilyn lisäksi Dinalla on muitakin taitoja, mm. kielen rullalle laittaminen!









Järvenpään kansallinen näyttely 29.5.2010

Wilma (Iosono Di Moda) oli näytillä Järvenpäässä ja sai EH:n.







Agilitykilpailut Raumalla 29.5.2010

Tosca (Iosono Diamante) & Inka osallistuivat agilitykilpailuun Raumalla. Ensimmäisessä startissa tuli yksi ratavirhe Inkan ohjauksesta johtuen, mutta koska rata meni muuten todella hyvin, sijoittuivat Tosca & Inka viidenneksi noin kolmestakymmenestä koirakosta. Toisesta startista tuli hylky heti toisen esteen jälkeen, kun Tosca päätti juosta A-esteelle aidan sijasta. Tosca ei ole ennen ilman lupaa juurikaan juossut ns. väärille esteille, joten selvästikään tämä kuukauden ohjaajan menoista johtuva treenitauko ei ole tehnyt hyvää.







Derbymaastokilpailut Hyvinkäällä 23.5.2010
Vuosittain järjestetään oma maastojuoksukilpailu niille koirille, jotka täyttävät kyseisen vuoden aikana kolme vuotta. Tänä vuonna kilpailuun osallistui kaksi kolme vuotta täyttävää, joista Dina (Iosono Divina) vei voiton voittaen samalla DVM-10-tittelin (Derbymaastovoittaja 2010) ja Frodo (Colisto's Armani) tuli toiseksi maastosertillä. Kilpailut jäivät haastavien olosuhteiden vuoksi tynkäkisoiksi ja niinpä voitto ratkaistiin pelkästään alkuerien perusteella. Superonnittelut Marjo-valmentajalle sekä Frodon omistajille Pasille ja Jormalle!

Tulokset:

1. Iosono Divina 224 p DVM-10
2. Colisto's Armani 214 SERTK


Dina DVM-10


Kuva: Irene Vinha, Dina DVM-10









23.5.2010 Helsingin kansainvälinen näyttely
Peräti kymmenen cirnecoa, joista yksi oli poissa, osallistui Jäähallin KV-näyttelyyn Säde Hohterin tuomaroitavaksi. Tänään kirkkaimpana tähtenä oli oma kultainen Toscani (Iosono Diamante), josta Hohteri teki rotunsa parhaan. Tosca sai myös viimeisen CACIB:nsa kansainvälisen muotovalion arvoon! Rocco (Iosono Ganimede) oli urosten 2. paras varasertillä ja Rocco oli myös rotunsa paras juniori. Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) oli narttujen 3. paras ja Coco (Vespinja's Delightful) sai varasertin. Hieno päivä siis!


Ässä (Hadranensis Pegasus) VSP & Tosca (Iosono Diamante) ROP


Rocco ROP-juniori









22.5.2010 Agilitykisat Vantaalla
Tosca (Iosono Diamante) ja Inka osallistuivat agilitykisoihin pitkästä aikaa. Ensimmäiseltä startilta tuli yksi ratavirhe ja yliaikaa, mutta silti Inka & Tosca sijoittuivat palkintopallille asti toiseksi. Toiselta radalta tuli hylky, sillä Tosca juoksikin keinulle putken sijasta.







16.5.2010 Mynämäki
Saga (Iosono Questa Qua) säihkyi Mynämäellä siihen malliin, että tuomari Margaret Martin antoi Sagalle sinivalkoisen ruusukkeen ja niinpä Sagasta tuli Suomen muotovalio! Capo (Iosono Siciliano) oli jo tutuksi tulleeseen tapaan rotunsa paras sertillä ja Saga siis vastakkaisen sukupuolen paras. Suuret onnittelut Jenni & Saga sekä Elina & Capo!


Saga (Iosono Questa Qua) FI MVA!








16.5.2010 Turenki
Turengin näyttelyssä oli näytillä Wilma (Iosono Di Moda) ja Coco (Vespinja's Delightful). Tuomari Marianne Holm tykästyi toden teolla molempiin tyttöihin. Wilma oli rotunsa paras ja sai viimeisen sertinsä ja niinpä siitä tuli Suomen muotovalio! Coco oli toiseksi paras narttu varasertillä. Oikein paljon onnea Linda & Jarkko!







15.5.2010 Rauma
Kirsti Louhi arvosteli kolme cirnecoa, joista Capo (Iosono Siciliano) oli rotunsa paras. Saga sai erittäin hyvän. Onnittelut Elina & Capo!







13.5.2010 Kajaanin maastokisat
Viime vuoden voitokkain maastojuoksijacirneco Dina (Iosono Divina) näytti, että se jyrää vielä tänäkin vuonna. Dina voitti koko kilpailun saaden historian parhaimmat pisteet rodulle (535 pistettä) ja samalla Dinasta tuli Suomen käyttövalio maastosta! Ylituomari sanoi Dinan finaalijuoksun olleen lähes täydellinen ja Dina palkittiin myös päivän parhailla pisteillä ja lisäksi Vinttikoirakokeiden Ylituomariyhdistyksen (VINTYT) kannustuspalkinnolla sykähdyttävästä suorituksesta.

Miljoonasti onnea Marjo!

Tulokset:

1. Iosono Divina 265+270 = 535 SERT KVA-m
2. Kimblewick Judith 242+238=480 SA
3. Vespinja's Carezza 182+219=401 SA
4. Vespinja's Eris 95


Dina (Iosono Divina) Kajaanin maastoissa, kuva Sinttu Ruuskanen


Dina (Iosono Divina) FI KVA-m, kuva: Sinttu Ruuskanen









9.5.2010 Salo ryhmänäyttely
Hienot uutiset sen kun jatkuvat viikonlopulta. Capo (Iosono Siciliano) oli rotunsa paras sertillä ja Saga (Iosono Questa Qua) oli narttujen paras niinikään sertillä. Cirnecot tuomaroi Juha Putkonen. Oikein paljon onnea Elina & Jenni ja rutistukset Capolle & Sagalle!




8.5.2010 Pello ryhmänäyttely
Tiara (Iosono Dolce Vita) oli rotunsa paras Pellossa. Tiara sai viimeisen sertinsä Suomen muotovalion arvoon, superonnittelut Terhi! Rotutuomarina oli Harto Stockmari ja ryhmässä Riitta Lahtovaara poimi Tiaran paristakymmenestä koirasta seitsemän parhaan joukkoon. Hienoa!


Tiara FI MVA!






Agilitykuvia Toscasta & Inkasta
Jukka Pätynen on ottanut muutamissa agilitykisoissa hienoja kuvia Toscan suorituksista. Tässä kuvia.






Huhtikuu 2010


Lahti KV 24.4.2010
Tosca (Iosono Diamante) oli narttujen 2. paras vara-cacibilla Lahdessa, tuomarina Outi Piisi-Putta.









Jemman pennut syntyivät
Jemman pennut syntyivät 23.4.2010, 2 urosta ja 1 narttu. Pennut ovat jo löytäneet omat rakastavat kotinsa.









Vaasa KV 17.4.2010
Ikipirteä veteraani Vespina oli pitkästä aikaa näyttelykehässä ja se oli narttujen paras sekä rotunsa paras veteraani. Vespinan pojanpojanpoika Jokinen (Anharbn Yellow River) oli rotunsa paras. Paljon onnea Annikki!







Italiaanopentujen syntymä lähestyy
Tässä Jemman masu 52-55 vrk astutuksista:









Terveystarkastustuloksia
Tosca (Iosono Diamante) kävi terveystarkastuksissa tutkituttamassa silmänsä ja polvensa Sari Jalomäellä (Apex). Polvet olivat tiukat eli 0/0. Silmät olivat muuten kaikin puolin ok, paitsi että Toscalta löytyi yksi ylimääräinen silmäripsi toisen silmän sisäluomesta, minkä vuoksi Tosca sai merkinnän distichiasis. Jalomäen mukaan sillä ei ole mitään merkitystä jalostuksen kannalta. Nyt vaan sitten odotellaan Toscan juoksun alkamista!







Agilitymenestystä 3.4. ja 5.4. - kaksi nollatulosta Toscalle!

Tosca (Iosono Diamante) ja Inka osallistuivat kahteen agilitykilpailuun Helsingin Purina-hallilla 3.4. ja 5.4.

Menestys oli erinomaista, sillä lauantain kilpailussa Tosca ja Inka tekivät hyppyradalta virheettömän radan ja näin he saivat nollatuloksen. Sijoitus oli viides 44 koirasta. Toisesta startista (agilityrata) tuli vitonen esteen ohi ohjaamisesta ja sijoitus oli kymmenes 39 koirasta.

Maanantain kilpailun ensimmäisessä startissa (hyppyrata) tuli Inkan ja Toscan ensimmäinen hylky, joka johtui putken väärään päähän menemisestä, mutta toisessa startissa (agilityrata) tuli virheetön tulos (nollatulos ja LUVA!). Inka ja Tosca pääsivät palkintopallille ja sijoittuivat kolmansiksi 47 koirasta. Olipas hieno viikonloppu!

Nyt takana on neljä kilpailua, joissa on ollut yhteensä kahdeksan starttia. Seitsemän kertaa on tullut tulos (kolme nollaa ja neljä kertaa 1 virhe eli vitonen). Jokaisella seitsemällä kerralla Inka ja Tosca ovat sijoittuneet 10 parhaan joukkoon ja paikalla on aina ollut n. 40-50 koiraa. Ei voi sanoa muuta kuin että olemme erittäin tyytyväisiä!

Agilityn maxi2-luokkaan siirtyminen odottaa vielä, vaikka meillä onkin nyt kolme nollatulosta. Luokkanousuun tarvitaan kolme nollaa, joista ainakin kaksi nollaa agilityradalta ja korkeintaan yksi nolla hyppyradalta. Meillä on kaksi nollaa hyppy- ja yksi nolla agilityradalta.


Tosca & Inka maanantain kisojen palkintopallilla








Lappeenrannan koiranäyttely 4.4.2010
Rocco osallistui Lappeenrannan näyttelyyn saaden EH:n tuomari Gunnel Holmilta.







Jemma on tiineenä
Jemma (Iosono Fiamma) on tukevasti tiineenä ja odottelemmekin italianvinttikoiran pentuja syntyväksi huhtikuussa. Lisätietoa täältä.


Jemma 5 vk tiineenä


Jemma 6 vk tiineenä, vielä 3 vk jäljellä









Vuoden Cirnecot 2009
Viime vuosi oli upea vuosi näyttelyissä ja juoksukisoissa kasvateillemme. Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n vuoden cirnecokisassa kasvateillemme tuli kolmoisvoitto: Peppi (Iosono Deja Vu) voitti ylivoimaisesti Vuoden cirneco 2009 -kilpailun pistein 81. Toiseksi tuli Tella (Iosono Quintessenza) (59 p) ja kolmanneksi Siri (Iosono Incredibile) (52 p). Neljänneksi tuli Christine Löfgrenin omistama Hadranensis Pegasus (51 p) ja viidenneksi Iosono Divina (50 p). Iosono Diamante sijoittui 8. sijalle, mutta oli samalla myös viidenneksi voitokkain narttu. Kaikki viisi parhaiten menestynyttä cirneconarttua olivat siis kasvattejamme. Kiitos ja onnea omistajille - Miralle & Antille, Saila-Annikalle & Pasille, Mialle sekä Marjolle!

Juoksijasarjassa voiton vei Pepin sisko Dina (Iosono Divina) voittaen vuoden maastojuoksija-palkinnon ja Elmo (Iosono Qualitativo) voittaen vuoden ratajuoksijapalkinnon. Lämpimät onnittelut ja kiitokset omistajille Marjolle sekä Rebekalle & Villelle!


Iosono Deja Vu vuoden 2009 voitokkain cirneco


Iosono Qualitativo vuoden 2009 voitokkain ratajuoksija


Iosono Divina vuoden 2009 voitokkain maastojuoksija









Helsingin vinttikoirakerhon vuoden juoksijat
Kasvattimme Elmo (Iosono Qualitativo) voitti HVK:n vuoden ratajuoksijacirneco 2009 -tittelin ja Dina (Iosono Divina) HVK:n vuoden maastojuoksijacirneco 2009 -tittelin. Paljon onnea ja kiitos aktiivisille omistajille!




Maaliskuu 2010


Kemijärven ryhmänäyttely 26.3.2010
Tiara (Iosono Dolce Vita) kävi Kemijärvellä näyttelyssä ja se sai EH:n. Tuomarina oli Harry Tast.







Luxembourgin KV-näyttely 27.-23.3.2010
Iosono Galileo Galilei oli rotunsa paras ja rotunsa paras juniori. Martinista tuli myös Luxembourgin juniorimuotovalio. Tuomarina oli Christine Rossier Sveitsistä. Paljon onnea Alena & Tanya!


Martin, Iosono Galileo Galilei









Tampereen kansainvälinen näyttely 20.3.2010
Käväisimme Tampereen näyttelyssä, jossa kaikilla meni mainiosti. Viime vuoden voitokkain cirneco Suomessa, Peppi (Iosono Deja Vu), oli rotunsa paras CACIB:lla. VSP sertillä ja CACIB:lla oli kyydillämme tullut Ässä (Hadranensis Pegasus). Lisäksi Inka esitti Kimblewick Jeromen urosten toiseksi parhaaksi ja Jerome sai myös varasertin ja varacacibin. Tämä oli jo lähes 6-vuotiaalle Jeromelle ensimmäinen näyttely. Näyttelyssä debytoi myös viimeisimmästä pentueesta miltei vuoden ikäinen Yoda (Iosono Generoso & Grandioso), joka oli hienosti urosten 3. paras. Tuomarina oli Boris Spoljaric. Paljon onnea kaikille menestyneille!


ROP Iosono Deja Vu & VSP Hadranensis Pegasus


Peppi, Iosono Deja Vu ROP


Peppi, Iosono Deja Vu ROP


Yoda, Iosono Generoso & Grandioso









JAU:n agilitykilpailut Hyvinkäällä 7.3.2010
Inka & Tosca (Iosono Diamante) osallistuivat toisiin agilitykilpailuihinsa hienolla menestyksellä. Ensimmäisellä radalla (hyppyrata) Inka & Tosca tekivät virheettömän radan ja saivat ensimmäisen nollatuloksensa (LUVA)! Aika oli 36,57 s eli 10,43 alle ihanneajan (47 s). Sijoitus oli 8/50. Tuomarina oli Mika Moilanen. Toisella radalla tuli keppien sisäänmenossa virhe, joten siitä tuli viisi virhepistettä ja ihanneaika 48 s ylittyi 0,35 sekunnilla eli tulokseksi tuli 5,35. Sijoitus oli jälleen 8/51. Kakkosrata oli vaikea, sillä vain kaksi koiraa sai nollatuloksen. Tuomarina oli Jarmo Jämsä.

Tulokset
7.3.2010 Hyvinkää maxi 1: tulos 0, virheet 0, aika 36,57 s (ihanneaika 47 s), sijoitus 8/50, tuomari Mika Moilanen
7.3.2010 Hyvinkää maxi 1: tulos 5,35, virheet 5, aika 48,35 s (ihanneaika 48 s), sijoitus 8/51, tuomari Jarmo Jämsä

YouTube-video Inkan ja Toscan nollaradasta







Helmikuu 2010


Martinille näyttelymenestystä Moldovassa
Venäjällä asuva Martin (Iosono Galileo Galilei) on pärjännyt hienosti näyttelyissä. Helmikuussa oli Moldovassa kolmen näyttelyn viikonloppu, joista yksi näyttely oli kansainvälinen ja kaksi kansallista. Martin oli joka päivä rotunsa paras juniori sekä rotunsa paras. Kansainvälisessä näyttelyssä tuomarina oli Espen Engh, joka teki Martinista vielä RYP3:sen! Kansallisissa näyttelyissä tuomareina olivat Christian Stefanescu ja Petru Muntean. Martin on nyt Venäjän ja Moldovan Juniorimuotovalio.







HUOM! Inkalla uusi puhelinnumero
Inkan puhelinnumero on vaihtunut, uusi numero on 040 165 7010.




Italianvinttikoirapentuja odotettavissa
Jemma (Iosono Fiamma) ja Dario (Dervisch Papavero) saivat toisensa 18.2. ja 19.2. Odotamme italianvinttikoirapentuja huhtikuun 22. päivän tienoilla. Lisätietoa pentusivultamme.


Jemma & Dario






Cirnecon pentuja odotettavissa
Dina (Iosono Divina) ja Ässä (Hadranensis Pegasus) saivat toisensa 1.2. Odotamme cirnecopentuja syntyväksi pääsiäisen tienoilla huhtikuun alussa. Lisätietoa pentusivultamme.


Ässä & Dina






Tallinnan KV-näyttely 14.2.2010
Tosca (Iosono Diamante) oli rotunsa paras sertin ja CACIB:n kera Tallinnan KV-näyttelyssä. Toscasta tuli samalla Viron muotovalio. Kiitos loistoseurasta Leenalle, Jennille, Inkalle & Kittelle!

  • Cirneco- ja italianvinttikoirakuvat Tallinnasta

  • Tosca tuomarin arvioitavana


    Tosca ROP






    Toscan seikkailut Tallinnassa
    Tosca (Iosono Diamante) seikkaili Tallinnan vanhassa kaupungissa


    Pitkän ulkoilu-urakan jälkeen lämmittelemään sisälle italiaanokavereiden Nemin, Lucan ja Ossin kanssa






    Terveystutkimustuloksia
    Kiitos kasvattiemme omistajille aktiivisuudesta terveystarkastusten suhteen! Sari Jalomäki tutki 13.2. neljä koiraamme tai kasvattiamme: Jemman (Iosono Fiamma) silmät tutkittiin täysin terveiksi ja polvet olivat priimat eli 0/0. Nalan (Necku Iosono Verona) silmistä löytyi lasiaisenrappeuma, jota ei edellisessä silmätarkastuksessa vielä näkynyt. Lisäksi Nalan silmissä oli vielä jotain muuta häikkää (mm. värikalvon ohentumista), mutta eläinlääkäri ei osannut sanoa tarkemmin, että mitä se on. Siispä menemme Nalan kanssa vuoden päästä uudestaan tutkimuksiin. Lisäksi cirnecoissa Elmon (Iosono Qualitativo) ja Wilman (Iosono Di Moda) silmät ja polvet tutkittiin terveiksi. Muutamaa päivää aikaisemmin Tella (Iosono Quintessenza) kävi Tuomas Illukalla tarkistuttamassa silmänsä ja polvensa terveiksi.




    Tammikuu 2010


    Agilitykilpailut 31.1.2010 Hyvinkäällä
    Vihdoin koitti se suuri päivä, jolloin teimme Toscan (Iosono Diamante) kanssa debyytin virallisissa agilitykisoissa. Debyytin piti itse asiassa tapahtua jo viikkoa aikaisemmin Purina-hallissa Helsingissä, mutta -20 asteen pakkasen takia peruutin kisa-aamuna meidän startin. Hyvinkäällä sen sijaan oli odottamassa mukava lämmitetty halli. Kilpailussa oli ennätysmäärä osallistujia, sillä startteja päivän aikana nähtiin miltei 700 kappaletta. Meidän luokassa maxi ykkösissä starttasi ensimmäisessä startissa 43 koiraa ja toisessa 44 koiraa. Kaikkien aikojen ensimmäinen starttimme meni paremmin kuin odotin ja harmittavan ohjausvirheeni vuoksi maailman helpoimmassa kohdassa meille tuli yksi kieltäytyminen (5 virhepistettä). Ihanneaika ylittyi 1,06 sekunnilla. Sijoituimme kuitenkin jopa neljänsiksi 43 koirasta! Jos ohjausvirhettä ei olisi tullut, olisimme voittaneet koko luokan nolla-tuloksella (=puhtaalla radalla), sillä kukaan ei saanut nollaa tällä radalla... No, ei parane valittaa, sillä tämäkin oli upea suoritus, josta olen todella ylpeä!

    Seuraavassa startissa tuli pientä sähläystä kepeillä, josta saimme taas 5 virhepistettä. Ihanneaika alittui, mutta sijoitus oli tällä kertaa kymmenes 44 koirasta. Oli kyllä tämäkin hieno saavutus! Toscan kanssa on ilo harrastaa agilityä, koska se on aina niin yhteistyökykyinen. Virheet radalla johtuvat miltei aina tästä sähläävästä ohjaajasta. :-)

    Videot:
    Toscan ja Inkan 1. startti
    Toscan ja Inkan 2. startti

    Toscan tulokset:

    31.1.2010 Hyvinkää maxi 1: virheet: 5, sijoitus: 4/43, aika: 46,27 (ihanneaika 47 s), tuomari Ritva Herrala
    31.1.2010 Hyvinkää maxi 1: virheet: 5, sijoitus: 10/44, aika: 57,06 (ihanneaika 56 s), tuomari Leena Rantamäki-Lahtinen



    Tosca muutama viikko sitten agilitytreeneissä






    Turku KV, 23.1.2010
    Mukava koiranäyttelymenestys sen kun jatkuu. Turussa Lotte Jörgensen tuomaroi seitsemän cirnecoa. Juuri vuoden täyttänyt turunpoika Capo (Iosono Siciliano) oli hienosti paras uros sertin kera ja lopulta vielä rotunsa paras! Rocco (Iosono Ganimede) teki ensiesiintymisensä virallisessa näyttelyssä ja sai EH:n. Nartuissa Wilma (Iosono di Moda) oli paras narttu 4. ja Saga (Iosono Questa Qua) sai EH:n. Kasvattajaluokkamme oli rotunsa paras. Kiitos kaikille mukavasta päivästä ja onnittelut vielä Elinalle Capon hienosta menestyksestä!


    Iosono Siciliano ROP & CF Dreams For You VSP





    Ventspilsin koiranäyttely, Latvia 16.1.2010
    Loistouutisia Latviasta! Tosca (Iosono Diamante) osallistui Valmieran näyttelyyn ja se oli rotunsa paras sertin kera ja siitä tuli Latvian muotovalio, tuomarina Rita Kadike Skadina. Mutta se ei riittänyt vaan Tosca päätti jättää tassunjälkensä cirnecoiden historiaan, ja se voitti ryhmän (RYP1) ja sijottui vielä näyttelyn toiseksi kauneimmaksi koiraksi (BIS2)! Vain kerran cirneco on näyttelyssä sijoittunut Toscaa paremmin ja se oli 80-luvulla Italiassa, kun cirneco voitti BIS:n. Superkiitokset Jurille & Nadalle kaikesta avusta ja handlauksesta sekä kiitos myös Toscan kolmannelle handlerille Viktorijalle!


    Tosca kotona palkintojensa kanssa


    Tosca ROP, RYP1 ja BIS2!





    Synttärionnittelut S-pentuelle
    Tasan vuosi sitten 15.1. syntyi S-pentueemme, joten paljon onnea Cara, Capo, Maiko ja Noia ensimmäisen syntymäpäivänne johdosta!


    Caran ja Noian yhteissynttäreillä tehtiin kuulemma kakunsyönnin nopeuden maailmanennätys (kuva: Mäkelät)


    Capo sai myös synttärikakun (kuva: Elina Mikkola)









    Uutisarkisto:
    Uutisia syyskuu - joulukuu 2009
    Uutisia tammikuu - elokuu 2009
    Uutisia syyskuu - joulukuu 2008
    Uutisia tammikuu - elokuu 2008
    Uutisia kesäkuu - joulukuu 2007
    Uutisia tammikuu - toukokuu 2007
    Uutisia syyskuu - joulukuu 2006
    Uutisia tammikuu - elokuu 2006