Kuurapartainen Cara (Iosono Serafina), kuva Tuomas Mäkelä


Joulukuu 2009


  • Voittaja 2009 ja Pohjoismaiden Voittaja 2009 -näyttelyt Helsingissä 12.-13.12.2009
    Vuosi huipentui vuoden tärkeimpiin ja odotetuimpiin näyttelyihin Helsingin Messukeskuksessa, kun 8000 koiraa kokoontui molempina päivinä Voittaja 2009 ja Pohjoismaiden Voittaja 2009 -näyttelyihin. Cirnecoita oli paikalla mukava määrä, lauantaina 28 kpl ja sunnuntaina 29 kpl. Viikonloppu oli aivan huippu ja hienointa oli tavata pitkästä aikaa pidemmältäkin tulleita ystäviä ja viettää yhteistä aikaa. Järjestimme jälleen kerran Vespinja's- & Colisto's-väen kanssa piknikin cirnecoihmisille ja piknikkiin taisi osallistua 30-40 ihmistä. Lisäksi Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry täytti tänä vuonna 10 vuotta ja niinpä yhdistyksellämme oli Messukeskuksessa oma ständinsä, jossa mm. Ninja, Cara, Peppi ja Noia olivat esittelykoirina hurmaamassa ihmisiä.

    Meiltä jäi tällä kertaa osa kasvateista kotiin lähinnä kalliiden ilmoittautumismaksujen vuoksi ja näyttelyyn osallistui vain viisi kasvattiamme sekä Ninja. Lauantaina cirnecot arvosteli Kirsti Louhi ja iloksemme Peppi (Iosono Deja Vu) räjäytti koko potin ollen rotunsa paras ja se sai V-09 (Voittaja 2009) -tittelin ja toisen CACIB:nsa. Pepin sisko Dina (Iosono Divina) oli hienosti paras narttu 3. varasertillä. Siri (Iosono Incredibile) oli valioluokan kolmas ERI:llä ja Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) oli neljäs ERI:llä. Tuomari oli junioreille hyvin tiukka ja yhdeksästä juniorista vain yksi sai ERI:n (Anharbn Yellow River, joka oli myös VSP, onnittelut Annikki!). Capo (Iosono Siciliano) oli junioriuroksissa toinen EH:lla ja Cara (Iosono Serafina) kolmas EH:lla. Kasvattajaluokkamme oli 2. paras KP:lla.

    Sunnuntaina cirnecot arvosteli italialainen Giuseppe Alessandra. Tämäkin päivä oli upea, sillä D-siskot pistivät jälleen miltei parastaan ja Dina oli paras narttu 2. vara-cacibilla ja jälleen varasertillä ja Peppi paras narttu 3. Cara oli kuudesta juniorinartusta 2. paras ERI:llä. Capo oli junioriluokan 3. EH:lla ja Siri sai yllättäen EH:n. Ninja sai ERI:n. Kasvattajaluokkamme oli 3. kunniapalkinnolla. S-pentueemme isä Alex (Pablo del Gelso Bianco) voitti urokset ja siitä tuli Suomen muotovalio ja se sai PMV-09 tittelin. Rotunsa paras oli Verna del Gelso Bianco, joten Tanyalla & Sergeillä oli huippuviikonloppu. Onnea Tanya! Lisäksi superkiitokset Jurille, Mialle ja Chrisselle esitysavusta viikonlopun aikana. Ja kiitos kasvattienomistajillemme, foorumilaisille ja muille ystävillemme kuluneesta vuodesta! Olette olleet korvaamattomia ja tehneet vuodesta ikimuistoisen. On ihanaa, kun koiraharrastuksen parista saa niin hyviä ystäviä.



    V-09 näyttelyn ROP Iosono Deja Vu & VSP Anharbn Yellow River


    Iosono Divina lauantaina PN3 ja sunnuntaina PN2


    Iosono Siciliano molempina päivinä EH, lauantaina junioriluokan 2. ja sunnuntaina 3.


    Iosonojen omaperäiset seisomatyylit (kuvassa Siri, Cara, Peppi & Dina)


    Caran seisomatyyli lähemmin katseltuna. Caran (Iosono Serafina) tulossaldo viikonlopulta JUN EH 3 ja JUN ERI 2


    Noia (Iosono Superiore) tärkeänä PR-koirana - huomatkaa kenguruseisonta tässäkin


    Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n ständi, on muuten julisteisiin päässyt meidän Ida sekä Tosca Milo-kavaljeerinsa kanssa


    Inka & Peppi V-09 -näyttelyn ryhmäkehässä







  • Helsingin pentunäyttely 5.12.2009
    Yhdistyksemme Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry järjesti yhdessä Villakoirakerhon kanssa pentunäyttelyn Kaapelitehtaalla. Me vietimme päivän järjestäjinä, kun taas Rocco (Iosono Ganimede) ja Jedi (Iosono Geppetto) tekivät ensiesiintymisensä kehässä. Tuomari Jarmo Vuorinen teki Roccosta rotunsa parhaan pennun ja Jedi sijoittui toiseksi. Kuvia näyttelystä tulossa myöhemmin!


    Rocco pari viikkoa sitten, ikää 8 kk


    Rocco Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä


    Jedi Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä







    Marraskuu 2009


  • Päivityksistä taas
    Taas on päivitysväli venynyt yli kuukauden väliseksi, kun vuorokaudessa ei vaan ole riittävästi tunteja kaikelle mahdolliselle. Pahoittelut!


    Jemmalla on aina ulkona niin kova vauhti, että harvoin kerkeää pysähtyä ja takkikin valuu pois päältä






  • Turku KV-näyttely 28.11.2009
    Vietimme isolla cirnecoporukalla hurjan mukavan ja hauskan päivän Turun näyttelyssä, jonne oli osallistunut todella paljon kasvattejamme ja muita tuttuja koiria. Kroatialaisen tuomarin Tino Peharin kehään ilmaantui 15 cirnecoa arvosteltavaksi. Tammikuussa syntyneet S-pentumme osallistuivat ensimmäistä kertaa junioriluokkaan ja tulokset olivat mainiot.

  • Capo (Iosono Siciliano) JUN ERI 1 PU2 VASERT
  • Roope (Iosono Romulus) oli VAL ERI 1 PU3 VACA
  • Cara (Iosono Serafina) JUN ERI 1 PN1 SERT VSP
  • Noia (Iosono Superiore) JUN EH 2
  • Saga (Iosono Questa Qua) AVO ERI 1 VASERT
  • Wilma (Iosono Di Moda) AVO EH 2
  • Siri (Iosono Incredibile) VAL ERI 1 PN2 CACIB
  • Stella (Iosono Quintessenza) VAL ERI 2 PN3 VACA
  • Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) VAL ERI 3
  • Ja lisäksi kasvattajaryhmämme palkittiin rotunsa parhaaksi


    ROP Hadranensis Pegasus "Ässä" & VSP Iosono Serafina "Cara"


    Kasvattajaluokamme oli rotunsa paras


    Osa paikallaolleista iosonolaisista

    Näistäkin tytöistä saatiin pitkästä aikaa otettua uudet seisomakuvat:


    Wilma


    Saga






  • Jyväskylä KV-näyttely 21.-22.11.2009
    Jyväskylän näyttelyssä ei sen kummoisempaa menestystä: Dina (Iosono Divina) sai EH:n ja Stella (Iosono Quintessenza) oli poissa. Tuomarina oli Kim Vigsø Nielsen, joka vielä keväällä palkisi Dinan sertillä.





  • SIC:n syyskokous ja syyspäivät 22.11.2009
    Yhteiskuva osasta meikäläisistä SIC:n syyspäivien ja -kokouksen yhteydessä.







    Lokakuu 2009


  • Terveystarkastustuloksia
    Dinan (Iosono Divina) silmät ja polvet tutkittiin terveiksi 28.10.2009. Kiitos Marjo!





  • IHAH:n epäviralliset agilitykisat 24.10.2009
    Agilityseuramme järjesti Hakkilan hallilla Vantaalla epäviralliset agilitykilpailut ja kilpailuun osallistuikin todella paljon väkeä - hienoa! Mekin starttasimme Toscan (Iosono Diamante) kanssa pitkästä aikaa kisoissa, viimeksi olemme huhtikuussa olleet kisaamassa, kesä ja syksy on mennyt ihan vaan treenatessa. Starttimme menikin hienosti, tuloksena maksimöllien voitto sarjan ainoalla nollatuloksella ja alitimme ihanneajan yli 16 sekunnilla. Taaksemme jäi 26 muuta suoritusta, joten voimme olla erittäin tyytyväisiä.

    Kilpailusuorituksemme 24.10.2009 YouTubessa: http://www.youtube.com/watch?v=mLIMMW8OBLA


    Tosca







  • Seinäjoen kansainvälinen koiranäyttely 24.10.2009
    Stella (Iosono Quintessenza) sen kun vaan jatkaa menestystarinaansa näyttelyissä, nyt tuli Seinäjoen näyttelyssä jo neljäs rotunsa parhaan arvo peräkkäin. Stella sai myös CACIB:n. Narttujen kakkonen vara-CACIB:lla oli Siri (Iosono Incredibile). Venla (Iosono Aida di Verdi) voi olla ylpeä jälkikasvustaan, sillä molemmat kauniit tytöt ovat Venlan tyttäriä. Urosten paras oli Frodo (Colisto's Armani). Tuomarina oli Magnus Hagstedt Ruotsista. Onnittelut teille kaikille!


    Kuva: Jorma Ylinen
    Frodo VSP & Stella ROP


    Stella syyskuussa 2009







  • Hailuodon maastokilpailut 18.10.2009
    Hailuodon maastokisoissa juoksi ennätysmäärä cirnecoita: yhteensä 10 kappaletta. Kerran vuodessa järjestetään oma derbykilpailunsa kolmevuotiaille ja veteraanikilpailu yli 6-vuotiaille vinttikoirille. Toki myös muunkin ikäiset koirat pääsevät kilpailemaan omassa avoimessa kilpailussaan. Derbykisassa juoksi viisi koiraa, joista voiton vei Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) saaden samalla kolmannen maastosertinsä ja uuden tittelin DVM-09. Avoimen kilpailun voitti Dina (Iosono Divina), joka sai samalla neljännen maastosertinsä. Tämä oli vasta Dinan viides maastokilpailu, joten Dina on hienosti juossut kilpailuissa. Taisipa Dina voittaa vuoden maastojuoksijatittelin tällä voitolla. Onnittelut myös veteraanikisan voittajalle Sohville, joka on meidän Cocon äiti ja Vespinan tytär.

    Tulokset:

      Derbymestaruus (3-vuotiaiden kisa)
      1. Vespinja's Cara Mia Iosono 233+235=468 SERTK DVM-09
      2. Vespinja's Dorian 217+231=448 SA
      3. Vespinja's Carezza 244+204=448 SA
      4. Are But Not's Eternal Embrace 203+57=260
      5. Vespinja's Cardamone 147

      Veteraanimestaruus (yli 6-vuotiaat)
      1. Vespinja's Azalea 244+235=479 SA VMM-09
      2. Vespinja's Apollo 129

      Avoin kilpailu (muun ikäiset)
      1. Iosono Divina 254+215=469 SERTK
      2. Vespinja's Bonassola 243+223=466 SA
      3. Iosono Romulus 164


    kuva: Kenneth Skurnik
    Ninja Derbymaastovoittaja 2009!






  • Bratislava Maailmanvoittajanäyttely 8.-11.10.2009
    Kaikkien aikojen suurimpaan koiranäyttelyyn osallistui 30 000 koiraa Bratislavassa. Lähdimme Vapun (Iosono Fantasia) omistajan Lauran kanssa näyttelyyn turisteiksi katsomaan italiaanoja ja cirnecoita. Vietimme myös samalla mukavan loman Inkan entisessä kotikaupungissa Wienissä.

    Cirnecoissa tuli hienoa menestystä sukulaiskoirille: urosten Maailmanvoittaja-titteli tuli S-pentueemme isälle Pablo del Gelso Biancolle (om. Tanya Butt, Venäjä) ja narttujen juniorimaailmanvoittajaksi ja ROP-junioriksi valittiin Mikin (Iosono Michelangelo) Slovakiassa asuva tytär Colisto's Bianca. Veteraanimaailmanvoittajatittelin sai Mikin puolisisko Patti (om. Jane Moore). Rotunsa parhaaksi valittiin Bart Scheerensin omistama ja kasvattama Boxing Helena's Gieffeffe.

    Kamera lauloi ja kuvia tuli otettua. Tässä kuvalinkit:




    Mikin tytär Bianca JMV-09


    S-pentueemme isä Alex MV-09


    Laura, Inka & Schönbrunnin linna Wienissä






  • Helsinki ratakisat 3.10.2009
    Jälleen sama pari, Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) ja Elmo (Iosono Qualitativo), osallistui juoksukilpailuun, tällä kertaa ratakisaan. Elmo juoksi cirnecoiden kaikkien aikojen nopeimman ajan 27,37 sekuntia 350 metrillä ja aika oli luonnollisesti rataennätys. Hurjasti onnea, aivan mieletöntä Ville & Rebekka! Ninjan kärsivällisyys ei kestänyt Elmon ohitusta ja niinpä Ninjalle tuli valitettava diski.

    Tulokset:

      1. Iosono Qualitativo 27.37 s RE SERTK
      -. Vespinja's Cara Mia Iosono DISK


    Kuva: Jaakko Stenroos
    Elmo










    Syyskuu 2009


  • Helsinki maastokilpailut 27.9.2009
    Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) ja Elmo (Iosono Qualitativo) osallistuivat Etelä-Suomen vuoden viimeiseen maastokisaan. Alkuerässä Ninja juoksi mallikkaasti, mutta Elmon pisteet eivät tiukan finaalirajan vuoksi yltäneet finaaliin. Ninja juoksi hyvin finaalissakin, joten se voitti kilpailun ja sai maastosertin ja siitä tuli Helsingin Kennelpiirin ja HVK:n mestari. Onnea!

    Tulokset:


      1. Vespinja's Cara Mia Iosono 230 + 217 = 447 SERTK Kennelpiirin & HVK:n mestari
      2. Iosono Qualitativo 183 p


    kuva: Irene Vinha
    Ninja


    kuva: Irene Vinha
    Elmo


    kuva: Kenneth Skurnik
    Ninja Kennelpiirin ja HVK:n mestari 2009






  • Hyvinkää 20.9.2009
    Hyviä uutisia Hyvinkäältä, Saga (Iosono Questa Qua) osallistui Hyvinkään näyttelyyn ja se oli VSP sertin kera. Tuomarina oli Saija Juutilainen. Paljon onnea Jenni!


    Saga VSP







  • Porvoo 13.9.2009
    Mukava viikonloppu sai jatkoa aurinkoisessa Porvoossa: Peppi (Iosono Deja Vu) esiintyi ensimmäistä kertaa valioluokassa ja italialainen Guido Vandoni teki Pepistä rotunsa parhaan. Urosten paras oli Ässä (Hadranensis Pegasus) ja narttujen 2. paras sertin kera Bella (Kimblewick Sicilian Breeze). Onnea Mira, Chrisse ja Päivi!


    kuva: Kenneth Skurnik
    ROP Peppi ja VSP Ässä







  • Kuopion maastokilpailut 12.9.2009
    Dina (Iosono Divina) se pistää vaan menemään maastokisasta toiseen: Dina voitti kotikisoissaan Best-in-field -manttelin eli se juoksi parhaimmat pisteet (521 p!) Kuopion maastokisojen iltapäiväroduissa! Dina myös sijoittui cirnecoissa ensimmäiseksi ja sai jo kolmannen maastosertinsä sekä voitti kennelpiirin mestaruuden. Tämä oli jo toinen kerta, kun Dina ylitti maagiset 500 pistettä. Varsinainen maastohirmu, wautsi wau! Onnea Marjo!

    Dinan finaalijuoksu YouTubessa: http://www.youtube.com/watch?v=5F1Ip--2u1A

    Tulokset:

      1. Iosono Divina 263+258=521 SERTK, Pohjois-Savon kennelpiirinmestari
      2. Vespinja's Azalea 231 p
      3. Are But Not's Eternal Embrace 168 p
      4. Vespinja's Dorian 142 p







  • Äetsä 12.9.2009
    Äetsän näyttelyn yhteydessä meillä oli varsinaiset cirnecotreffit, sillä paikalla oli viiden ilmoitetun cirnecon lisäksi Stella (Iosono Quintessenza), Tosca (Iosono Diamante) sekä viimeisimmät italiantuontimme Iigor (Iosono Ovo) ja Ava (Agata dell'Ovo). Näyttelykehässä meni varsin hienosti, sillä Elmo (Iosono Qualitativo) oli paras uros 2. ja sai varasertin, Peppi (Iosono Deja Vu) oli narttujen 2. paras viimeisellä sertillään ja näin ollen Pepistä tuli Suomen muotovalio. Saga (Iosono Questa Qua) tuli avoimessa luokassa toiseksi EH:lla. Narttujen parhaaksi ja lopulta rotunsa parhaaksi latvialainen Vila Klucniece valitsi Sirin (Iosono Incredibile). Meidän kasvattajaluokkamme palkittiin rotunsa parhaaksi ryhmäksi ja ryhmäkilpailussa Pekka Teini sijoitti kasvattajaryhmämme BIS3:ksi.


    Elmo PU2 ja vasert


    Peppi PN2, sert ja FI MVA


    Siri ROP!


    ROP Siri ja VSP Colombian Friend's My Secret Dream


    Kasvattajaryhmämme oli BIS-3 (Elmo, Peppi, Siri ja Saga)







  • Sochin näyttely Venäjällä 12.9.2009
    Sochin kaupungissa pidettiin viikonlopun aikana kaksi näyttelyä, johon osallistuivat Martin (Iosono Galileo Galilei) ja Mikin (Iosono Michelangelo) tytär Richie (Colisto's Beatrice). Molemmat koirat menestyivät, sillä Martin oli ensimmäisessä näyttelyssä näyttelyn kaunein pentu ja toisessa näyttelyssä näyttelyn 2. kaunein pentu! Richie oli molemmissa näyttelyissä rotunsa paras ja siitä tuli Venäjän muotovalio. Paljon onnea Tanya & Elena!


    Martin Sochissa BIS1-pentu ja BIS2-pentu






  • Krasnodar, Venäjä 6.9.2009
    Hienoja uutisia Venäjältä: Martin (Iosono Galileo Galilei) debytoi ensimmäisessä näyttelyssään ja oli ROP-babypentu. Isossa kehässä Martin valittiin BIS3-babypennuksi. Mikin tytär Richie (Colisto's Beatrice) oli rotunsa paras ja RYP1. Paljon onnea, olemme tosi ylpeitä!





  • Vantaan näyttely 5.-6.9.2009
    Tosca (Iosono Diamante) esiintyi ensimmäistä kertaa valioluokassa Vantaan näyttelyssä. Tosca uusi viime viikonlopun temppunsa ja oli jälleen rotunsa paras. VSP oli Ässä (Hadranensis Pegasus) ja PN2 ja ROP-veteraani ihanan pirteä Muusa (Giltedged Inspiration). Tuomarina oli Jaana Hartus.

    Seuraavana päivänä arvosteltiin italianvinttikoirat ja Inka esitti Tinon (Honore's Destino de Tekoneva) parhaaksi urokseksi. Tino sai myös toisen sertinsä. Tuomarina oli Christian Jouanchicot Ranskasta. Paljon onnea Tarja & Eva!


    VSP Ässä ja kylmästä tärisevä ROP Tosca


    Voittajan hymy ;)










    Uutisarkisto:
    Uutisia tammikuu - elokuu 2009
    Uutisia syyskuu - joulukuu 2008
    Uutisia tammikuu - elokuu 2008
    Uutisia kesäkuu - joulukuu 2007
    Uutisia tammikuu - toukokuu 2007
    Uutisia syyskuu - joulukuu 2006
    Uutisia tammikuu - elokuu 2006






  •