 |
Elokuu 2009
Caran kesä
Caran (Iosono Serafina) omistaja Tuomas kokosi videon Caran kesästä. Tässä linkki: http://www.youtube.com/watch?v=jiecHNiqkWI

Terveystuloksia
Vappu (Iosono Fantasia) kävi Kaisa Wickströmin silmätarkastettavana. Toisesta silmästä löytyi yksittäinen lasiaisrihma, joten Vapun diagnoosiksi tuli lasiaisen rappeuma (vitreous degeneration). Muuten silmät olivat terveet. Kiitos Laura!

Tervakosken KV-näyttely 29.8.2009
Tervakoskelle osallistui neljä cirnecoa Jukka Kuusiston tuomaroitavaksi. Tosca (Iosono Diamante) oli juuri täyttänyt kaksi vuotta muutamaa päivää aikaisemmin ja niinpä tämä oli ensimmäinen yritys metsästää viimeistä sertiä muotovalion arvoon. Hyvin onnistui metsästyksemme, sillä Kuusisto piti Toscasta niin paljon, että teki siitä rotunsa parhaan. Tosca sai myös CACIB:n sekä niin ikään sertin ja FI MVA -tittelin. Inkalla oli kädet täynnä, sillä hän esitti Toscan lisäksi myös Mikin pojan Timin (Canto di Natale dei Bresar's) sekä Ninjan (Vespinja's Cara Mia Iosono). Timi oli ensimmäisessä näyttelyssään urosten 2. paras ja sai ensimmäisen sertinsä sekä vara-CACIB:n. Urokset voitti Frodo (Colisto's Armani), joka sai ensimmäisen CACIB:nsa. Ninja sijoittui 2. parhaaksi nartuksi vara-CACIB:lla. Kiitos Kenneth & Erika, Pasi & Jorma sekä Jonna seurasta ja hauskasta päivästä! Ja onnea teille kaikille!
 Kuva: Kenneth Skurnik VSP Frodo (Colisto's Armani) & ROP Kenguru... eikun siis Tosca (Iosono Diamante)
 Kuva: Jorma Ylinen Ja kyllä sitä osataan poseeratakin
 Kuva: Jorma Ylinen Mikin poika Timi

Syntymäpäiväonnitteluja monelle koiralle
Elokuussa on aina paljon synttäreitä koirillamme: Onnea 3-vuotiaat Ninja (15.8.) ja Coco (21.8.) sekä 2-vuotiaat D-pentumme Dina, Duca, Peppi, Tiara, Tosca ja Wilma (25.8.)! Amerikan Wilmalla ja Cocolla oli yhdistetyt synttäribileet, ohessa kuvia. Myös Tosca sai synttärikakun syötäväksi.
 Wilma & Coco
 Wilma & Coco
 "Saisinko mä jo syödä, saisinko ihan oikeesti?!" (Tosca)

Suomen maastomestaruus 22.8.2009
Vuoden tärkein vinttikoirien maastojuoksutapahtuma, Suomen maastomestaruuskilpailu, pidettiin Jyväskylässä. Cirnecoita osallistui neljä kappaletta. Dina (Iosono Divina) sijoittui hienosti toiseksi vain kahden pisteen erolla voittaja Jarnaan, joka on meidän Ninjan sisko. Onnea Dina sekä myös Jarnan poppoolle!
Tulokset:
1. Vespinja's Cardamone 225 + 213 = 438 SERTK SVKLMM-09
2. Iosono Divina 219 + 217 = 436 SA
3. Vespinja's Azalea 193 + 214 = 407 SA
4. Vespinja's Carezza 199 + 142 = 341

Suomen vinttikoiraliiton erikoisnäyttely 15.8.2009
Juuri 7 kuukautta täyttänyt kaunottaremme Noia (Iosono Superiore) oli rotunsa paras pentu Suomen vinttikoiraliiton erikoisnäyttelyssä. Miki (Iosono Michelangelo) oli pitkästä aikaa kehässä ja ensimmäistä kertaa veteraanina. Se oli urosten 4. paras ja sen lisäksi rotunsa paras veteraani. Cirnecoiden tuomarina oli portugalilainen Rui Oliveira. BIS-kilpailuissa Arne Foss sijoitti Mikin BIS4-veteraaniksi. Italianvinttikoirissa Aino (Iosono Figlia di Ida) oli avoimessa luokassa 3. erinomainen-laatuarvosanalla.
 Noia ROP-pentu
 Miki ROP- ja BIS4-veteraani

Kajaanin ryhmänäyttely 9.8.2009
Tiara (Iosono Dolce Vita) sai EH:n Tuula Savolaiselta Kajaanin ryhmänäyttelyssä.

Turun koiranäyttely 8.8.2009
Saga (Iosono Questa Qua) piipahti pitkästä aikaa näyttelykehässä, tuloksena sileät ykköset eli EH 1. ROP ja hienosti RYP-4 oli Ässä (Hadranensis Pegasus). Jopas cirnecot ovat alkaneet nyt menestyä ryhmäkehissä, jo toinen ryhmäsijoitus cirnecolle kuukauden sisään.

Terveystutkimuksia
Platon (Iosono Remus) kävi terveystutkimuksissa: silmät ok ja polvet 0/0 eli kaikki kunnossa!
 Platon nauttimassa kesästä

Iisalmi KV 2.8.2009
Iisalmen näyttelyssä Dina (Iosono Divina) oli rotunsa paras sertin ja CACIB:n kera. Mikin poika Bati (Colisto's Battisto) oli urosten toiseksi paras sertillä. Tuomarina oli Nicola Imbimbo Italiasta.
 Kuva: Sinttu Ruuskanen Dina

Pori KV 1.8.2009
Porissa Stella (Iosono Quintessenza) oli rotunsa paras CACIB:n kera, tuomarina Carlos Fernandez Renau Espanjasta.
 Stella

Heinäkuu 2009
Iosono M-pentue täyttää 8 vuotta
27.7.2009 on Iosono ämmien eli M-pentueen 8-vuotissyntymäpäivä. Oikein paljon onnea veteraani-ikäiset Edi, Mea, Miki, Milla ja Mimi! Kiitos omistajille koirienne hyvästä hoidosta!

Mikkeli KV 25.7.2009
Auli Vitikaisen tuomaroitavana olivat Mikin (Iosono Michelangelo) poika Bati (Colisto's Battisto), joka oli ROP sertillä sekä Batin serkkulikka Dina (Iosono Divina), joka sai EH:n. Paljon onnea Batin menestyksestä Einille ja kasvattaja Tanyalle!
 Kuva Eini Savolainen Kuvassa Bati - aivan sama ilme kuin isällään Mikillä vähän nuorempana

Kuvaterkkuja Martinilta, Richieltä ja Torilta
Kuvaterveisiä Venäjältä Martinilta (Iosono Galileo Galilei), Mikin tyttäreltä Richieltä ja Iigorin siskolta Torilta.
 Kuva: Alena Yanchevskaya Martin & Richie
 Kuva: Alena Yanchevskaya Martin & Tori
 Kuva: Alena Yanchevskaya Martin

Kuvaterveisiä Elmolta Sveitsissä
Elmo (Iosono Qualitativo) kävi perheineen viettämässä kesälomaa Sveitsissä. Ohessa kuvasatoa matkalta, kiitos Ville & Rebekka!


Kuvaterveisiä Dinalta ja Islalta
Marjo lähetti kuvaterveisiä Dinasta (Iosono Divina) ja Islasta (Are But Not's Eternal Embrace) whippet-kavereineen. Upeat kuvat on ottanut Sinttu Ruuskanen.

Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n Club Show Helsingissä 19.7.2009
Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n Club Showhun Lena Ståhhandsken tuomaroitavaksi oli ilmoitettu 18 cirnecoa ja ennätykselliset 51 italianvinttikoiraa. Jo kahdeksatta vuotta peräkkäin saimme nauttia auringonpaisteesta Club Showssa. Meillä oli myös jo perinteiseksi muodostunut piknik yhdessä kasvattiemme omistajien ja muiden tuttujemme kesken. Piknik olikin menestys ja valtaisa määrä ruokaa saatiin kuin saatiinkin syötyä loppuun!
Cirnecoiden pentuluokassa debytoivat meidän S-pennut. Capo (Iosono Siciliano) oli VSP-pentu kunniapalkinnon kera. Narttujen pentuluokassa jaettiin kunniapalkinnot kaikille kolmelle pennulle, joista Cara (Iosono Serafina) lensi voittoon upeilla liikkeillään. Noia (Iosono Superiore) oli narttujen 2. paras pentu. Cara oli lopulta ROP-pentu. Paljon onnea Hanne & Tuomas, Elina sekä Anniina! Uroksissa kilpaili vain yksi kasvattimme, Roope (Iosono Romulus), joka oli valioluokan 2. paras ja urosten 3. paras. Nartuissa meillä oli neljä koiraa, joista Peppi (Iosono Deja Vu), Tosca (Iosono Diamante) ja Siri (Iosono Incredibile) voittivat luokkansa erinomaisella laatuarvosanalla ja Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) sijoittui valioluokassa toiseksi. Paras narttu -kilpailussa Siri sijoittui toiseksi, Peppi kolmanneksi ja Ninja neljänneksi. Rotunsa parhaaksi ylsi upeassa kunnossa oleva 10-vuotias kaunotar Giltedged Inspiration, jonka omistaja/kasvattaja on Pia Friman. Paljon onnea Pia Muusan voitosta! Urosten paras oli Toscan bestis Milo (Ay Amor of Bresar's), paljon onnea Noora & Yury!
Italianvinttikoirat arvosteltiin cirnecoiden jälkeen. Laku (Iosono Ferrari di Ferro) oli lemmikkiluokassa kolmas EH-arvosanalla, Aino (Iosono Figlia di Ida) avoimessa luokassa 2. erinomaisella ja Ida (Necku Iosono Vicenza) ja Jemma (Iosono Fiamma) saivat erinomaisen jättimäisessä valioluokassa, mutta eivät sijoittuneet. Rotunsa paras oli Pumpkin Iveth, joka otti jo toisen Club Shown BIS-voiton! VSP oli Ylladian Opal Wind.
BIS-kilpailussa Cara otti BIS1-pentuvoiton, meidän cirnecokasvattajaryhmä (Tosca, Siri, Capo ja Cara) oli 9 kasvattajaryhmästä näyttelyn toiseksi kaunein ja italiaanokasvattajaryhmämme (Jemma, Laku ja Aino) neljänneksi kaunein. Jälkeläisryhmissä Sirin jälkeläisryhmä (Capo, Cara ja Noia) oli koko näyttelyn paras jälkeläisryhmä ja Idan jälkeläisryhmä (Jemma, Laku ja Aino) oli näyttelyn toiseksi kaunein! 10 parista Aino & Laku ottivat parikisan voiton ja Tosca & Peppi olivat näyttelyn kolmanneksi kaunein pari.
Kiitos kaikille pennunomistajillemme ja ystävillemme seurasta ja paikallaolosta! Kiitokset myös apuhandlereille eli Lauralle, Nannelle, Erjalle, Chrisselle ja Ilanalle!
Kuvia en valitettavasti kerennyt juurikaan ottaa, joten odotamme muiden kuvia. Tässä kuitenkin muutama kuva
 BIS Pumpkin Iveth & BIS2 Giltedged Inspiration, onnittelut molempien omistaja/kasvattajille!
 BIS2-pentu Vilpertin Diamante & BIS1-pentu Iosono Serafina
 VSP-pentu Iosono Siciliano & ROP-pentu Iosono Serafina
 VSP Ay Amor of Bresar's & ROP Giltedged Inspiration
 ROP Pumpkin Iveth & VSP Ylladian Opal Wind
 Laura & Inka sekä koiruudet Aino, Jonas ja Tosca

Oulu KV 18.-19.7.2009
Lauantaina Jean Louis Grünheidin tuomaroitavaksi osallistui viisi cirnecoa, joista Tosca (Iosono Diamante) oli rotunsa paras ja Tosca sai myös CACIB:n ja sertin. Rotunsa paras veteraani oli 10-vuotias Vespina, joka oli myös narttujen 2. paras. Kolmanneksi parhaaksi nartuksi kiri Tiara (Iosono Dolce Vita) vara-CACIB:n ja vara-sertin kera. VSP:ksi ylsi komea Jokinen (Anharbn Yellow River). Italianvinttikoirissa Aino (Iosono Figlia di Ida) oli avoimen luokan 4. erinomaisella. Paras narttu-kehään emme kerenneet jäädä, sillä meillä oli vain 20 minuuttia aikaa keretä Helsinkiin päin lähtevään pendolinoon narttujen avoimen luokan jälkeen (onneksi kerettiin junaan, joka tosin ei koskaan päässytkään lähtemään, sillä se ei toiminut). Lauralle, Heikille, Elisalle ja Jyrille kiitokset majoituksesta ja seurasta Oulun reissun aikana!
Sunnuntaina puolalaisen Piotr Krolin arvioitavana oli jälleen kerran 5 cirnecoa. Vespina oli narttujen paras ja rotunsa paras veteraani, Tiara (Iosono Dolce Vita) sai toisen sertinsä ja ensimmäisen CACIB:nsa. Jokinen (Anharbn Yellow River) oli rotunsa paras. Paljon onnea Annikki Vespinan ja Jokisen menestyksestä sekä Terhi Tiaran menestyksestä, jippii!
 Tosca ROP, sert ja CACIB Oulussa
 Vespina ROP-veteraani
 Tiara ja näyttelypalkinnot Oulusta, kuva Terhi Reinikka
 Aino ERI 4

Jyväskylän maastokilpailut 18.7.2009
Dina (Iosono Divina) osallistui toiseen maastokilpailuunsa ja otti jo toisen peräkkäisen voittonsa. Onnittelut ja kiitos Dinan treenaajalle Marjolle! Aikamoinen menijä tuo Dina!
Tulokset
1. Iosono Divina 211+232=443 SERTK
2. Vespinja's Cardamone 211+224=435 SA Keski-Suomen kennelpiirin mestari
3. Vespinja's Biancavilla 10

Kemi 12.7.2009
Tiara (Iosono Dolce Vita) kävi Kemissä ja sai laatuarvosanaksi erittäin hyvä. Cirnecot tuomaroi tanskalainen Freddie Klindrup.

Hyvinkään kaikkien rotujen näyttely 5.7.2009
Italianvinttikoirissa Jemma (Iosono Fiamma) sai kolmannen sertin heti ensimmäisessä mahdollisessa näyttelyssään Jemman täytettyä 2 vuotta. Jemmasta tuli siis Suomen muotovalio! Tuomarina oli Unto Timonen ja italiaanoja oli paikalla 12 kpl. Cirnecoissa Peppi (Iosono Deja Vu) oli rotunsa paras sertin kera. Siri (Iosono Incredibile) oli narttujen toiseksi paras. Cirnecot arvosteli Harto Stockmari. Ryhmäkilpailussa Maret Kärdi sijoitti Pepin ryhmän kolmanneksi parhaaksi. Onnittelut Mira!
 Peppi RYP-3
 Peppi & Jemma
 Jemma FI MVA

Kokkolan kansainvälinen näyttely 5.7.2009
Vappu (Iosono Fantasia) oli PN3 varasertin ja vara-CACIB:n kera Kokkolan KV-näyttelyssä. Tuomarina oli Anette Erlander Ruotsista ja italiaanoja oli ilmoitettu 11 kpl. Onnittelut Laura & Heikki!
Kuvagalleria italianvinttikoirista Kokkolassa, kuvaaja Heikki Niva
 Vappu PN3, vara-CACIB varasert

SIC:n ratamestaruuskilpailut, Helsinki 4.7.2009
Roope (Iosono Romulus) ja Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) osallistuivat SIC:n ratamestaruuskilpailuun. Alkuerässä Ninja voitti Roopen vain neljällä sadasosasekunnilla, mutta finaalissa Roope jyräsi siskopuolensa voittaen kilpailun ja saaden ensimmäisen arvotittelinsä SICRM-09. Onnea Kenneth & Erika!
Tulokset: 1. Iosono Romulus 29.69 s SICRM-09 (alkuerä 29.86 s)
2. Vespinja's Cara Mia Iosono 30.46 (alkuerä 29.82 s)
 Roope sinisellä manttelilla, Ninja punaisella
 Roope voittajana maaliin

Tuusula 4.7.2009
Mukava päivä Tuusulassa: Cirnecoissa Peppi (Iosono Deja Vu) oli VSP ja sai SERTin. Ystävämme Christine Löfgrenin Ässä (Hadranensis Pegasus) oli ensimmäisessä näyttelyssään ROP sertin kera. Italianvinttikoirissa Aino (Iosono Figlia di Ida) voitti avoimen luokan, mutta sai EH:n. Cirnecoilla ja italiaanoilla tuomarina oli Tuula Savolainen.
 VSP Peppi & ROP Ässä
 Aino kehässä

Ida poseeraa
Ida (Necku Iosono Vicenza) pääsi pitkästä aikaa näyttelyyn ja ratakisoihin, mutta vain turistiksi.
 Ida poseeraa

Kesäkuu 2009
Rovaniemi 21.6.2009
Vappu (Iosono Fantasia) oli vastakkaisen sukupuolen paras sertillä ja CACIB:lla Rovaniemen näyttelyssä. Rovaniemessä on selvästi taikaa, sillä Vappu pärjäsi myös viime vuoden Rovaniemen juhannusnäyttelyssä erittäin hyvin. Tuomarina oli Gerald Cox Irlannista ja ilmoitettuna oli 11 italiaanoa. Onnittelut Laura & Heikki!
 kuva: Heikki Niva, Iosono Fantasia
 ROP Ylladian Obsession & VSP Iosono Fantasia

Noia & Cara
 Kumpi on kumpi? Siskokset Noia & Cara (kuva Mäkelä)

Mikin jälkeläisten menestystä
Miki (Iosono Michelangelo) onnittelee pentujaan hienosta menestyksestä. Tytär Bianca (Vespinja's Biancavilla) oli viime vuoden voitokkain cirneco Suomessa. Biancan sisko Sylvi (Vespinja's Bonassola) osallistui ensimmäiseen maastokilpailuunsa ja sijoittui toiseksi maastosertin kera. Lisäksi toukokuussa Sylvistä tuli Ruotsissa Ruotsin muotovalio. Latviassa Bonie-tytär (Cose della Vita dei Bresars) oli Riikan kahdessa KV-näyttelyssä ROP sertillä ja CACIB:lla molempina päivinä 13.-14.6. Sicilly (Cicciolina dei Bresars) on napannut sertin ja CACIB:n Österbybrukin näyttelyssä Ruotsissa. Enzo (Cadenzo dei Bresars) voi tituuleerata itseään Baltian, Viron, Latvian ja Liettuan Juniorimuotovalioksi. Poika Bati (Colisto's Battisto) on jo saanut kolme sertiä kolmesta näyttelystä Suomessa. Martinin kämppäkaveri ja Mikin tytär Richie (Colisto's Beatrice) on menestynyt Venäjällä hienosti näyttelyissä sijoittuen jopa ryhmissä. Isipappa Miki on kaikista pennuistaan ylpeä! Mikistä tulee muuten jälleen kerran isoisä, Vespinja's-kenneliin on suunnitteilla pentuja Mikin pojalle Otolle (Vespinja's Bisacquino) sekä Ninjan siskolle Mellalle (Vespinja's Caramella).

Syntymäpäiväonnitteluja
Onnea meidän ensimmäisille italiaanopennuillemme Carlokselle, Lakulle, Vapulle, Ainolle ja Jemmalle, 10.6.2009 tuli 2 vuotta täyteen mittariin. Vanhat rouvat Jazi ja Vespina täyttävät myös vuosia: Jazi täytti 15.6. 12 vuotta ja Vespina täyttää 18.6. 10 vuotta. Onnittelut ja toivotaan vielä monta lisävuotta koiramummuillemme!
 Jazi on edelleen virkeä mummu 12-vuotiaana

Tapahtumia kerrakseen!
Hulina jatkuu, viimeisen viikon aikana on tapahtunut vaikka mitä! Lauantaina 6.6. meillä oli S-pentueen tapaaminen, seuraavana päivänä Salon näyttely Jemman kanssa. Näyttelystä lähdin suoraan lentäen viikoksi Italiaan ja toin sieltä Suomeen kaksi uutta cirnecopentua. Samaan aikaan ollessani Italiassa kävi Tosca pistäytymässä Kotkan näyttelyssä. Näistä tapahtumista lisää hiirtä alas scrollaamalla.

Italian reissu 7.6. - 15.6.
Palauduimme äskettäin reilun viikon reissulta Italiasta (taisi olla kolmas italian reissu 9 kuukauden sisällä), tosin matkalaukut tulivat sitten vuorokauden päästä perässä. Matkan päällimmäinen tarkoitus oli tuoda kaksi cirnecopentua, Ava & Iigor, Suomeen, mutta toki jokaiseen koirareissuun pitää yhdistää lomailua. Niinpä pennunhakureissu venyi pitkäksi lomaksi Roomassa sekä Adrianmeren rannalla Riminillä. Kävimme myös San Marinossa, Toscanassa ja Umbriassa. Lomailuun osui yksi koiranäyttelykin Orvietossa. Orvietossa oli miltei sattumalta cirnecokasvattajien kokoontumisajot: meikäläinen, Marco Belfiore Sisiliasta, Tanya Butt Venäjältä (Colisto's) Jerri Gates USA:sta (d'Lea), Jonathan Lappin Irlannista (Eindackel), Roberto Nardini Roomasta (Borgo di Pratica) ja Giarrizzo (d'Oriseo) Sisiliasta.
Lauantain Orvieton näyttelyyn emme aikataulujemme vuoksi ehtineet, mutta reilusta kymmenestä cirnecosta G-pentujemme isä Fiorino oli näyttelyssä urosten 2. paras vara-CACIB:lla. S-pentujemme isä, Venäjältä asti tullut Pablo del Gelso Bianco, oli valioluokassa toinen. Avan ja Iigorin täysiveli Piriddu oli rotunsa paras ja vastakkaisen sukupuolen paras oli Fiorinon tytär ja Avan ja Iigorin siskon tytär Mariola. Seuraavana päivänä pääsimme itsekin paikan päälle, jolloin Pablo del Gelso Bianco oli urosten paras CACIB:lla ja rotunsa paras oli Mariola. Paljon onnea Tanya & Marco viikonlopun hienosta menestyksestä! Kiitos myös Jerrille ja Jonathanille seurasta!
 ROP Mariola & VSP Pablo del Gelso Bianco
 Jonathan, Jerri, Inka & Marco sekä cirnecot Diana ja Mariola
 Ava ja Iigor Marcon sylissä
 Takarivissä Inka, Jerri, Jonathan & Tanya ja etualalla Marco
Ava & Iigor
Toimme Suomeen Iigorin (Iosono Ovo) ja Avan (Agata dell'Ovo), s. 10.4.2009. Molempien kasvattaja on Laura Majorana (& Marco Belfiore) Sisiliasta ja pennut ovat meidän G-pentueen serkkuja. Pentujen emä on Pupa ja isä Iris del Gelso Bianco. Tapasin molemmat vanhemmat ja niiden sukulaisia livenä tammikuisella Sisilian reissullani. Iigoria olemme odottaneet miltei vuoden Marcolta Saila-Annikan ja Pasin kanssa ja vihdoinkin unelma toteutui! Avan omistajat ovat ystävämme Senja & Sinikka Mäkinen, jotka kasvattavat lagotto romagnoloja kennelnimellä Foogel. Marcolle ja Lauralle tuhannet kiitokset pennuista ja kaikesta mahdollisesta avusta vuoden aikana!
 Iigor Helsinki-Vantaan lentokentällä Saila-Annikan ja Pasin sylissä
 Ava Helsinki-Vantaan lentokentällä Senjan sylissä

Kotka KV 14.6.2009
Tosca (Iosono Diamante) oli narttujen 2. paras varasertillä ja vara-CACIB:lla, tuomarina Unto Timonen. Kiitos Noora, että veit Toscan näyttelyyn ollessani Italiassa! Samalla kiitokset Noian perheelle Anniinalle ja Valtterille Mikin ja Toscan hoidosta matkan ajan.

Salo 7.6.2009
Jemma (Iosono Fiamma) oli narttujen paras ja sai toisen sertinsä. ROP & VSP -kehässä harvoin sitä toivoo häviävänsä, mutta tällä kertaa oli niin kiire näyttelystä lentokentälle, että hypin miltei riemusta, kun tuomari ojensi meille VSP-ruusukkeen. Tuomarina oli Andreja Novak ja paikalla oli 10 italiaanoa.
 ROP Pikkuneidin Timi Nero & VSP Iosono Fiamma

S-pentumiitti
Koko S-pentueemme pennut Capo, Cara, Maiko ja Noia omistajineen kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen sitten pentujen luovutuksen jälkeen. Mukana olivat myös Miki ja Tosca sekä me kasvattajat, Inka & Erja. Päivään kuului luonnollisesti riehumista, pentujen kaitsemista, italialaisen ruuan syömistä ja viinin juomista pitkän kaavan mukaan sekä näyttelytreenit. Hurjasti kiitokset Hanne & Tuomas, Kaisa & Risto, Elina sekä Anniina, että pääsitte kaikki mukaan. Ensi vuonna sitten uudestaan!



 Capo
 Cara
 Maiko
 Noia

Toukokuu 2009
Pentuja ja aikuisia koiria kylässä
Jopas on ollut hulinaa viimeiset parit viikot, kun kylässä on ollut niin pentuja kuin aikuisiakin koiria. Kiitos kasvattiemme omistajille, että saamme nähdä pentujamme niin usein! Tässä joitakin kyläilijöitä:
 Dina, Isla ja Tosca
 Jedi 9,5 vk
 Rocco 9,5 vk
 Noia, Cara, Miki, Tosca, Ceres ja Martin

Ceres muutti Ruotsiin
Ninjan ainokainen narttupentu Ceres (Iosono Galassia) muutti Ruotsiin Magdan, Stefanin ja Ceresin Platon-enon luokse. Ceres on sijoitusnarttumme, joten sitä tullaan varmaankin näkemään silloin tällöin myös Suomessa. Lycka till Magda & Stefan!
 Magda, Stefan & Ceres

Helsingin kansainvälinen koiranäyttely 23.-24.5.2009
Viikonloppu oli niin paljon tapahtumia täynnä, ettei juurikaan edes kerennyt istua alas etenkään lauantaina! Lauantaina olimme aamupäivän Helsingin KV-näyttelyssä esittämässä ystävämme Tarjan koiran Tinon (Honore's Destino de Tekoneva) sekä meidän Ainon (Iosono Figlia di Ida). Tino oli PU3 varasertin kera ja Aino tuli nuortenluokassa toiseksi saaden erinomaisen-laatuarvosanan ja lopulta Aino pääsi vielä viiden parhaan nartun joukkoon. Hieno suoritus Ainolta, joka on viimeksi ollut näyttelyssä 10 kuukautta sitten!
Seuraavana päivänä olimme näyttelyssä Pepin (Iosono Deja Vu) kanssa, joka oli ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään. Edellisissä roduissa tiukkana ollut tuomari Tapio Eerola piti todella paljon Pepistä ja hän teki Pepistä rotunsa parhaan ja Peppi sai myös ensimmäisen sertinsä ja CACIB:n. Hulivilinä tunnettu Peppi jaksoi hienosti seistä koko arvostelun ajan ja liikkeissäkin se meni ihmeen hyvin, vaikka ei oltu päästy yhtään harjoittelemaan liikkumista ennen kehää. Nyt ovat kaikki D-pentueen viisi tyttöä sertivoittajia.
Ystävillemme tuli myös loistavaa menestystä näyttelyssä, onnittelut Marjolle, Senjalle ja Mialle huikeasta menestyksestä villakoirissa, lagotoissa ja ceskyissä! Onnittelut myös italiaanomenestyjille!
 Aino
 Tino
 kuva: Kaapo Quick: Peppi
 Peppi kehän jälkeen - Olympiastadionilla on muuten ihanat lenkkimaastot, niitä tuli aikoinaan kulutettua paljonkin siellä lähellä asuessani

Keminmaan ryhmänäyttely 23.5.2009
Tiara (Iosono Dolce Vita) kävi pokkaamassa Marjatta Pylvänäinen-Suorsalta erittäin hyvä -laatuarvosanan Keminmaan ryhmiksessä 23.5.

Rauman kaikkien rotujen näyttely 23.5.2009
Siri (Iosono Incredibile) osallistui ensimmäiseen näyttelyynsä mammalomansa jälkeen ja tuomari Elina Haapaniemi palkitsi Sirin rotunsa parhaaksi, vaikka Sirissä oli vielä pientä pyöreyttä pentujen jälkeen. Sirin arvostelu: "4-vuotias mittasuhteiltaan erittäin hyvä narttu. Esiintyy erittäin hyvin. Kaunis pään muoto. Väriin sointuvat silmät. Hyvä purenta. Hyvin kannetut korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva luusto. Hyvät käpälät. Hieman tuhti runko. Hyvä takaosa. Erittäin hyvä liikkuja."
 Kuva: Tanya Butt: Siri

Kajaanin maastokisat 21.5.2009.
Dina (Iosono Divina) debytoi maastokisoissa ja minkä hattutempun Dina tekikään: voitti cirnecot, sai pisteitä yli maagiset 500 ja kaiken kukkuraksi Dina sai vielä kaikista roduista kilpailun toiseksi parhaimmat pisteet! WAUTSI, onnea ja kiitos Marjo!
Tulokset:
1. Iosono Divina 254+253=507 SERTK
2. Kimblewick Judith 207+241=448 SA
3. Vespinja's Carezza 180 p
 Kuva: Heikki Niva: Dina Kajaanin maastokisoissa

Neljä pentua viidestä jo omissa kodeissaan
Pennuistamme neljä on jo muuttaneet omiin koteihinsa. Rocco muutti Lappeenrantaan Siljan & Markon luokse, Yoda Tampereelle Kiiran luokse ja Jedi jäi Helsinkiin miltei naapuriin Liisan ja Laurin luokse. Martin muutti Venäjälle Tanyan ja Ludmilan yhteisomistukseen. Ainokainen tyttö Ceres on vielä kotona ja odottaa muuttoa uuteen kotimaahansa. Oikein paljon onnea kaikille pennuille omistajineen!
 Marko & Silja sekä Rocco
 Kiira ja Yoda
 Lauri & Liisa sekä Jedi
 Tanya & Martin

Ristijärvi 16.5.2009
Tiara (Iosono Dolce Vita) osallistui pitkästä aikaa näyttelyyn. Tuomari Anneli Sutela palkitsi Tiaran rotunsa parhaaksi ja Tiara sai ensimmäisen sertifikaattinsa. Way to go Terhi & Tiara, onnea!
 Tiara toukokuussa 2009

Varkaus 16.5.2009
Dina (Iosono Divina) oli Varkauden koiranäyttelyssä narttujen 2. paras ja sai kolmannen sertifikaattinsa. Tuomarina oli tanskalainen Kim Vigsø Nielsen. Mikin (Iosono Michelangelo) vajaan vuoden ikäinen poika Bati (Colisto's Battisto) oli rotunsa paras jo kolmannella sertillään.
 Dina toukokuussa 2009

SIC:n maastomestaruuskilpailu, Mustiala 16.5.2009
Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n maastomestaruuskilpailuun osallistui neljä cirnecoa, tässä tulokset:
1. Vespinja's Cardamone 235+240=475 p SERTK SICMM-09
2. Iosono Qualitativo 165+213+379 p
3. Ay Amor of Bresar's 129 p
4. Iosono Romulus 126 p

Pentujen sosiaalistamista ja eläinlääkärikäynti
Kävimme sosiaalistamassa pentuja Itäkeskuksessa sekä pennut kävivät jo toisen kerran eläinlääkärintarkastuksessa juuri ennen omiin koteihinsa muuttamista. Ekan kerran pennut kävivät eläinlääkärillä 4-viikkoisina, jolloin niille annettiin sirut ja otettiin DNA-testit. DNA-testeissä kävi lopulta ilmi, että Sisiliassa tapahtunut kaksoisastutusyrityksemme ei onnistunutkaan ja Fiorino oli kaikkien pentujen isänä. No, saimme silti Fiorinoakin käyttämällä kauan kaivattuja uusia geenejä Suomeen. Itiksessä kaikki pennut viilettivät rohkeina ja ihastuttivat etenkin lapsiperheitä. Kiitos Liisalle avusta!
 Rocco, Jedi & Ceres
 Martin
 Oma rakas Ceres - vielä vähän aikaa

Suomi Cup -maastokilpailut 9.5.2009
Suomi Cup -maastoihin kutsutaan edellisen vuoden menestyksekkäimmät maastojuoksijat. Meidän jengistä kutsun saivat Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono), Elmo (Iosono Qualitativo) ja Roope (Iosono Romulus). Ninja joutui kuitenkin skippaamaan kisan meneillään olevan mammalomansa vuoksi, mutta Elmo ja Roope osallistuivat. Elmo veti pidemmän korren ja voitti kilpailun, Roope tuli toiseksi. Elmo sai kolmannen maastosertinsä ja ensimmäisen tittelinsä, CVM-09. Oikein paljon onnea Carenan perhe!
Tulokset:
1. Iosono Qualitativo 214 + 206 = 420 SERTK CVM-09
2. Iosono Romulus 150 + 178 = 328
 Kuva: Jaakko Stenroos Elmo CVM-09!

OSVKH:n Möllimaastot 3.5.2009
Vappu (Iosono Fantasia) osallistui OSVKH:n möllimaastoihin ja sijoittui pienten rotujen aikuisissa 2. sijalle pistein 266. Samassa sarjassa kisasi 30 koiraa, joten Vappu juoksi erinomaisesti! Onnea Vappu, Laura & Heikki! Vappu on myös mitattu virallisesti ja säkäkorkeutta löytyy 34,2 cm.
 Kuva: Juha Lehtikangas: Vappu möllimaastoissa

Terveystuloksia ja tärkeää terveysasiaa
Kävimme Toscan (Iosono Diamante) kanssa lonkka- ja kyynärkuvauksissa agilityharrastuksemme vuoksi. Kennelliitosta tuli juuri äskettäin tulokset: Toscan lonkat ja kyynärät ovat kaikkein parhaat mahdolliset eli lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Hienoa! Toscan kuvasi Hannu Ropponen Hertasta. Cirnecoilta (eikä italiaanoilta) ei lonkkia ja kyynärpäitä ole juurikaan tutkittu; Suomessa on ennestään vain yksi cirneco lonkkakuvattu epävirallisesti ja USA:ssa muutama lonkiltaan ja kyynäriltään. Terveystarkastuksia tehdään molemmissa roduissamme vain vähän (Suomen ulkopuolella ei juuri ollenkaan). Suomessa rotuyhdistyksemme suosittelee kaikilta jalostukseen käytettäviltä koirilta tutkittavan vähintään silmät ja polvet, lisäksi virallisia sydänkuunteluita tehdään myös. Silmät olisi hyvä tutkituttaa monta kertaa koiran eliniän aikana, koska moni sairaus voi puhjeta vasta vanhemmalla iällä. Suositeltavaa olisi, että jalostuskoirien sisaruksiltakin eli ns. lemmikkikoiriltakin tutkittaisiin silmät ja polvet, koska sekä cirnecoissa että italiaanoissa on todettu muutamia silmäsairauksia ja patella luksaatiota. Ja ihan mielenkiinnosta ja tilastotiedon kannalta olisi mukavaa, jos omistajat innostuisivat tutkimaan myös koiran luustoa lonkkien, kyynärien ja selän osalta.
Me tutkitutamme luonnollisesti jalostukseen käytettävät koiramme vähintään silmien ja polvien osalta ja lisäksi suosittelemme aina kaikille kasvattienomistajillemme, että hekin vievät koiransa terveystutkittavaksi.
 Tosca

Huhtikuu 2009
Lahti KV 25.4.2009
Jemma (Iosono Fiamma) osallistui Lahden KV-näyttelyyn, jossa espanjalainen David Allan arvosteli 3 urosta ja 7 narttua. Jemma sijoittui avoimessa luokassa toiseksi ja lopulta paras narttu -kehässä kolmanneksi!
 Jemma kehän jälkeen

Pentutreffit
Sisarukset Noia (Iosono Superiore) ja Cara (Iosono Serafina) tapasivat ensimmäisen kerran luovutuksen jälkeen. Tapaaminen venyi, koska Caran oikean takajalan sääriluu meni tapaturmaisesti poikki maaliskuussa ja Cara joutui elämään liikuntakiellossa. Nyt Cara saa vihdoinkin elää aktiivisen pennun elämää ja jalkakin alkaa toivottavasti kuntoutua. Myös Tosca ja Miki ottivat osaa treffeihin ja koirilla oli hauskaa! Seuraavana päivänä Noia matkasi omistajiensa kanssa Tampereelle moikkaamaan Maikoa (Iosono Signorina), kenties siitäkin tapaamisesta on odotettavissa kuvia.
Youtube-video pentujen tapaamisesta, kuvaajana Tuomas Mäkelä.

 Noia
 Cara
 Cara & Noia, kuva Tuomas Mäkelä

Agilitytuloksia 15.4. ja 21.4.
Osallistuimme treenitauollamme kahteen epäviralliseen agilitykilpailuun Toscan (Iosono Diamante) kanssa hyvällä menestyksellä. Virallisiin kisoihin emme ihan vielä uskalla mennä, joten harjoitellaan nyt ahkerasti näissä epävirallisissa. Mainiosti alkoi kisauramme: Starttasimme HSKH:n epiksissä maximölleissä ja sijoitus oli virallisen tulostaulukon mukaan 5. yhdellä kieltäytymisellä (5 virhepistettä). Seuraavalla viikolla osallistuimme oman seuramme I-HAH:n kisoihin ja tuloksena kolmas sija, tälläkin kertaa yksi kieltäytyminen eli 5 virhepistettä. Omat treenitkin alkoivat näiden kisojen jälkeen, joten päästään taas kunnolla harjoittelemaan agilityä.
 Tosca & Inka HSKH:n kisoissa
 Tosca & Inka HSKH:n kisoissa

Tukholman kansainvälinen näyttely 12.4.2009
Viime kesänä Tukholman maailmanvoittaja-näyttelyn aikana sovimme Platonin (Iosono Remus) omistajien kanssa, että ilmoitetaan Platon jossain vaiheessa johonkin näyttelyyn, Platon kun ei koskaan ollut näyttelyihin osallistunut aikaisemmin. Nyt pääsiäisenä vaikutti olevan hyvä ajankohta Platonin debyytille ja niinpä pakkasin kamppeet ja lähdin Toscan (Iosono Diamante) sekä Senjan ja kahden lagoton kanssa lahden yli Ruotsiin esittämään Platonin.
Puolalaiselle Elzbieta Chwalibogin arvosteltavana oli neljä cirnecoa, joista Platon oli paras uros CACIB:lla ja sertillä. Tosca voitti nartut CACIB:lla ja sertillä ja oli lopulta rotunsa paras. Mikin tytär Sicilly (Cicciolina dei Bresars) oli narttujen toiseksi paras vara-CACIB:lla.
Kiitos Magda & Stefan näyttelyseurasta ja herkullisesta illallisesta! Senjalle myös kiitokset reissuseurasta ja onnea vielä Sebastianin valioitumisesta!
 Inka & Senja sekä koirat Tosca, Sebastian & Bionda
 Platon VSP & Tosca ROP
 Platon
 Magda & Platon

Kuva Toscasta juuri ennen Tukholman reissua
 Tosca juuri ennen lähtöä Ruotsiin

Maaliskuu 2009
Ninja kiertopalkintovoittajana
Tämän hetkisen pentueemme emä Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) oli viime vuonna oikein monitoimijacirneco. Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry palkitsi Ninjan viime vuoden menestyksekkäimpänä maastojuoksijacirnecona. Ninja sai saman tunnustuksen myös Helsingin Vinttikoirakerholta, joka palkitsi Ninjan maastojuoksun lisäksi vuoden näyttely- ja ratajuoksijacirnecona. Kiitokset Kenneth & Erika yhteistyöstä, Ninjasta on moneksi!

Agilitykuulumisia
Tosca (Iosono Diamante) ja Inka päättivät komeasti UMN:n järjestämän agilityn jatkokurssin Hyvinkään koiraurheilukeskuksessa. Kurssilaisten kesken järjestettiin ykkösluokan tasoinen kilpailu ja Inka ja Tosca voittivat sen! Nyt pidetään pari viikkoa taukoa ja sitten aloitamme treenit Itä-Helsingin Agilityharrastajissa. :-)

Ninjan pennut syntyivät 24.3.2009!
Ninja (Vespinja's Cara Mia Iosono) synnytti tiistai-aamupäivällä 1 tytön ja 4 poikaa. Tyttö ja veljensä voivat hyvin ja Ninja on todella hyvä äiti. Pennuilla on kodit jo tiedossa.
 Vastasyntyneet pennut


Tampere KV 14.-15.3.2009
Tampereen näyttelyviikonloppu tiesi 800 km autolla ajoa ympäri Etelä-Suomea. Lauantaina arvosteltiin cirneco dell'Etnat (paikalla 8 kpl): Mikin kaksi poikaa Bati (Colisto's Battisto) ja Vincent (Corrado Soprano dei Bresars) esiintyivät junioriluokassa ensimmäistä kertaa. Bati vei koko potin ja oli urosten paras sertifikaatilla. Vincent sai EH:n ja sijoittui kolmanneksi luokassaan. Nartuissa Stella (Iosono Quintessenza) oli paras narttu CACIB:n kera, Tosca (Iosono Diamante) narttujen kolmas varasertillä ja varacacib:lla ja Dina (Iosono Divina) luokkansa toinen EH:lla. Stella ja Bati kilpailivat toisiaan vastaan rotunsa paras -kehässä Stellan viedessä voiton. Onnittelut Saila, Pasi ja Eini!
Näyttelyn jälkeen kävimme Toscan kanssa leikkimässä (tai siis Tosca leikki ;-)) Peppi-siskon ja Lara-pikkuserkun luona. Koirilla oli hauskaa!
Sunnuntaina uudestaan Tampereelle, tällä kertaa italiaanoporukassa. Italiaanot (25 kpl) arvosteli sama tuomari kuin edellisenä päivänä cirnecot, Waltraud Peschges, joka on kasvattanut useita vuosikymmeniä italiaanoja Saksassa vom Sausewind-kennelnimellä. Hänen kasvattejaan löytyy meidänkin italiaanojen esi-isistä. Jemma (Iosono Fiamma) voitti nuorten luokan ja sijoittui vielä sitten narttujen neljänneksi parhaaksi.
 VSP Bati & ROP Stella
 Kuva © Eini Savolainen Bati sekä omistaja Eini, ROP Stella ja omistaja Saila-Annika + Batin isän omistaja & Stellan kasvattaja Inka
 Jemma

Pennut muuttivat omiin koteihinsa
Ei varmaan ole koskaan aika kulunut minkään muun pentueen kohdalla näin nopeasti. Pennut muuttivat juuri äskettäin omiin koteihinsa: Capo Elinan luokse Turkuun, Maiko Kaisan ja Riston luokse Tampereelle, Noia jäi Helsinkiin Anniinan ja Valtterin luokse ja niin ikään myös Cara jäi Helsinkiin Hannen ja Tuomaksen luokse. Oikein paljon onnea teille pentujenne kanssa! Jokaisen pennun omilta sivuilta löytyy lisää kuvia omistajista ja pennuista.
 Pennut kävivät eläinlääkärintarkastuksessa ja mikrosirutuksessa
 Kävimme sosiaalistamassa pentuja Itäkeskuksessa ennen luovutusta - kaikki pennut olivat todella rohkeita ja avoimia ja ne keräsivät paljon ihailijoita!
 Pennut 7 vk

Helmikuu 2009
Tuusniemen ryhmänäyttely 21.2.2009
Stella (Iosono Quintessenza) osallistui vain viikko 2-vuotissyntymäpäiviensä jälkeen ensimmäistä kertaa ns. aikuisten luokkaan eli avoimeen luokkaan. Tuomari Saija Juutilainen palkitsi Stellan rotunsa parhaaksi ja näin ollen Stella sai myös viimeisen sertin eli siitä tuli Suomen muotovalio! Oikein paljon onnea Saila-Annikalle ja Pasille Stellan menestyksestä! Dina (Iosono Divina) oli narttujen toiseksi paras vara-sertin kera. Mikin poika Bati (Colisto's Battisto) oli ROP-pentu. Onnittelut teillekin ja pian nähdään!
 Stella valioposeeraus, kuva: Saila-Annika
 Stella ukona, kuva: Saila-Annika

Agilityä
Muutama kuva agilityn jatkokurssilta Toscan kanssa. Harrastus on edelleen vienyt mennessään ja sekä ohjaaja että koira nauttivat suunnattomasti lajista. Toscan hyppykuvat on ottanut valmentajamme Noora Heino.
 Lopuksi vielä Toscan poseeraus agilitykentällä

Onnea Saga, Stella & Elmo!
Q-pennut saavuttivat aikuisten iän, kun täyttivät tasan kaksi vuotta ystävänpäivänä 14.2.2009! Onnittelut ja kiitos omistajille koirienne hyvästä hoidosta!
 Vasemmalla Stella & oikealla Saga

Pennut kasvavat
Tässä viime viikolta kuva Sirin pennuista, ikää tasan 4 viikkoa
Pennut 4 vk

Riika, vinttikoirien erikoisnäyttely Latviassa 7.2.2009
Unto Timosen tuomaroitavaksi oli saapunut kolme cirnecoa, joista Tosca (Iosono Diamante) oli VSP ja ROP-juniori. Toscasta tuli myös Latvian juniorimuotovalio. Loppukilpailussa Tosca sijoittui vielä BIS2-junioriksi. ROP oli Toscan idoli eli Milo (Ay Amor of Bresar's), josta tuli Latvian muotovalio. VSP-juniori ja PU2 oli Mikin poika Enzo (Cadenzo dei Bresars), josta tuli niinikään myös Latvian juniorimuotovalio sekä Baltian juniorimuotovalio (onnea Eve!). Nooralle hurjasti onnea Milon menestyksestä ja kiitoksia Toscan kuskaamisesta näyttelyyn!

Tammikuu 2009
Kävin cirnecoiden juurilla Sisiliassa
Yksi haaveistani toteutui, kun matkustin Sisiliaan cirnecoiden juurille. Italiassa on toki tullut matkustettua toistakymmentä kertaa ja myös vuoden siellä asuinkin, mutta en ollut vielä ikinä astunut jalallani cirnecoiden kotisaarelle Sisiliaan. Vierailin mm. cirnecokasvattajien luona ja tutustuin moneenkymmeneen eri cirnecoon. Kiitos teille kaikille, jotka olitte mukana tekemässä reissustani ikimuistoisen!
 Tarkkasilmäisimmät huomaavat Etnan lumihuipun pilvien keskeltä

Turku KV-näyttely 25.1.2009
Iosono-cirnecoita Turussa edustivat Roope (Iosono Romulus), joka oli PU3 sekä Stella (Iosono Quintessenza), joka oli VSP sertillä ja ensimmäisellä CACIB:lla. Mikin poika Otto (Vespinja's Bisacquino) oli ROP ja siitä tuli uusi Suomen muotovalio. Nyt kaikki Mikin Vespinja's B-pentueen Suomessa asuvat pennut ovat valioita! Onnittelut pentueen kasvattajalle Annikille! Turussa tuomarina toimi Christian Vantu.
 Kuva: Kenneth Skurnik ROP Otto & VSP Stella

Sirin ja Alexin pennut
Sirin ja Alexin pennut näkivät päivänvalon laskettuna päivänä 15.1.2009. Neljä pentua syntyi tunnin sisään tässä järjestyksessä: tyttö (Jelena), poika (Pikkuputin alias Capo), tyttö (Nadja) ja tyttö (Olga). Pennut saivat venäjänkieliset työnimet isänsä Alexin kotimaansa kunniaksi. Äiti ja pennut voivat hyvin. Kaikilla pennuilla on jo kodit odottamassa.
 Jelena
 Pikkuputin (Capo)
 Nadja
 Olga

Uutisarkisto:
Uutisia syyskuu - joulukuu 2008
Uutisia tammikuu - elokuu 2008
Uutisia kesäkuu - joulukuu 2007
Uutisia tammikuu - toukokuu 2007
Uutisia syyskuu - joulukuu 2006
Uutisia tammikuu - elokuu 2006
|
 |