Tampereen ja Valko-Venäjän näyttelytuloksia

pikkukuvatre

Tämän vuoden tuloskimara näyttelyistä sekä juoksukisoista ovat harmittavasti kokonaan jääneet päivittämättä nettisivuilta ja suurimmaksi osaksi myös somessa. Palaan tänä vuonna saavutettuihin tuloksiin sitten vaikka vuoden viimeisen näyttelyn, ensi viikonloppuna pidettävän Messukeskuksen voittajanäyttelyiden jälkeen. Kannattaa muuten tulla perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina katsomaan cirnecoita ja italianvinttikoiria Messukeskukseeen, molempia rotuja on runsaasti paikalla.

trekasvattajaryhma
Tampereen näyttelyn ROP-kasvattajaryhmä: Tito, Venti, Tilda ja Nanda

Mutta palataan viimeisimpiin tuloksiin eli Tampereen koiranäyttelyyn sekä Valko-Venäjällä pidettyyn näyttelyyn. Molemmat näyttelyt pidettiin marraskuun lopussa, 25.-26.11.2017.
 

Valko-Venäjä

Valko-Venäjälle matkusti nuori italianvinttikoirakasvattimme Hippo (Iosono Valentino), joka on niittänyt upeaa menestystä tänä vuonna kotimaisissa näyttelykehissä. Hippo osallistui viikonlopun aikana kahteen näyttelyyn ja se sai molemmista sertit (ja näillä serteillä se voi hakea Valko-Venäjän muotovalion arvoa). Toisessa näyttelyssä Hippo sai vara-CACIB:n, joka vahvistuu CACIB:ksi myöhemmin. Upeaa, kiitos aktiivisuudesta ja onnea omistaja Nicolinalle sekä itse sankari Hipolle.

iosonovalentino-belarus
Yläpuolella Hippo (Iosono Valentino)
 

Tampere

Tampereella pidettiin kaksi näyttelyä; ensimmäisenä päivänä kansallinen näyttely kahdeksan cirnecon voimin ja seuraavana päivänä kansainvälisessä näyttelyssä oli 11 cirnecoa.Meidän koirillemme tuli molempina päivinä rotunsa parhaat voitot.

Ensimmäisenä päivänä kehässä oli neljä koiraamme ja saimme siten kasvattajaluokan kasaan. Nanda (Iosono Nirvana) oli rotunsa paras sertillä, Venti (Iosono Universo) oli urosten paras ja vastakkaisen sukupuolen paras, Tito (Iosono Uno di Noi) oli urosten kolmanneksi paras ja Tilda (Iosono Hadriana) oli toiseksi paras narttu varasertillä. Kasvattajaluokkamme oli rotunsa paras.

tre17ventinanda
Yläpuolella VSP Venti (Iosono Universo) ja ROP Nanda (Iosono Nirvana)
 

Seuraavana päivänä kokoonpano muuttui siten, että mukana oli meitä edustamassa italianpojat Teppo (Hadranensis Radames) sekä juniori-ikäinen Simba (Hadranensis Simba) ja edellisenä päivänä kehässä jo näyttäytyneet Venti, Nanda ja Tilda. Teppo veti pisimmän korren ollen rotunsa paras CACIB:lla. Venti oli urosten 2. paras varacacibilla ja Simba urosten 3. paras sertillä. Nanda oli narttujen 2. paras vara-CACIB:lla ja sertillä ja Tilda oli narttujen kolmanneksi paras varasertillä.

teppotrerop
Yläpuolella ROP Teppo (Hadranensis Radames)

 

Ota yhteyttä

Kennel Iosono

Helsinki, Finland

Email : iosonocirneco@gmail.com