Uudet tuonnit Hadranensis-kennelistä

pikkukuvainkapennut

Toin alkuvuonna kaksi uutta cirnecoa Italiasta Suomeen. Mutta koska nettisivujen päivitys on jäänyt vähäiselle (anteeksi, anteeksi, anteeksi), olen unohtanut kertoa asiasta täällä. Toki ehkä joku onkin jo bongannut nettisivujen cirnecomme-osiosta uudet tulokkaat ja varmasti sosiaalisen median kautta uudet tulokkaat ovat tulleet ainakin cirnecoväelle tutuiksi.

Uudet tulokkaat ovat urokset Hadranensis Simba ja Hadranensis Poirot. Simba oli elämäni ensimmäinen herätekoiraostos, Poirotia eli Jediä sen sijaan oli odotettu jo vähän pidempään sen harvinaisen sukutaustan vuoksi.

Kävin alkuvuonna lomailemassa Italiassa ystäväni ja mentorini Janen luona. Kävimme katsomassa uusimpia Hadranensis-pentuja, sillä tarkoitus oli ottaa kahdesta kotia etsivästä cirnecopennusta valokuvat. Kun näin toisen vapaana olevista pennuista, Simban, ilmoitin saman tien kasvattajalle, että tämä ei muuten etsi enää kotia vaan minä ostan tämän.

Onneksi Simballe löytyi maailman paras koti vielä ollessani reissun päällä Italiassa. Rokotusten vuoksi en kuitenkaan voinut vielä sillä reissulla tuoda Simbaa Suomeen, joten kuukauden päästä tein uuden reissun Italiaan ja kävin hakemassa Simban. Simba muutti Helsinkiin Skurnikeille Ninja- ja Nedda-cirnecoiden seuraksi.

Simban emä Hadranensis Zelda on minulle hyvin tuttu koira ja olen ollut sen luottohandlerina useammassa näyttelyissä Italiassa. Zelda on H-pentueemme puolisisko; sen isä on H-pentujen isä Hadranensis Toto’ ja emä minun mielestäni maailman kaunein cirneco, Hadranensis Fedra. Simban isän Loris del Gelso Biancon sukutausta on pääosin Gelso Bianco -kennelin metsästyslinjaisista cirnecoista, ja Loriksenkin tunnen henkilökohtaisesti. Loris on myös meidän Rina del Gelso Biancon puoliveli.

simba3

Yläpuolella: Simba helmikuussa 2017 – se oli rakkautta ensisilmäyksellä!

 

simba2sm

Yläpuolella Simba viimeistä kertaa kasvattajansa Janen luona maaliskuussa 2017

simba1valosa

Yläpuolella: Simba vuoden ikäisenä marraskuun alussa

 

Hadranensis Poirot eli Jedi tuli mukanani Suomeen kolmannella Italian reissulla keväällä. Jediä oltiin jo keretty odottaa pidempään ja se muutti Yoda-belgiantuontimme omistajille Sabrinalle ja Miccelle.

Jedin emä on rotuunottotaustainen Stella, joka on peräisin vanhoista metsästystaustaisista di Mamertino-linjoista. Stellan kasvattaja ei kuitenkaan enää viimeisinä elinvuosinaan rekisteröinyt kasvattejaan, minkä takia Stellaa tai Stellan vanhempia ei oltu rekisteröity. Näitä Stellan linjoja ei Italian ulkopuolella tietävästi ole. Jedin isä Trigu on jo kypsässä iässä oleva vanha veteraaniuros. Se edustaa uutta ja vanhaa; sen isä on Gufo, jonka jälkeläisiä on Suomessakin. Emä Cheffren sen sijaan edustaa vanhoja Gelso Bianco ja Taorminensis -linjoja.

Simba on kerennyt valloittamaan jo näyttelykehät, vaikka ikää on vasta vuoden verran. Luonteeltaan ylitsepursuavan avoin Jedi harjoittelee myös kovasti näyttelykehien valloitusta varten.

jedi8puolvk3 jedi8puolvk4

Yläpuolella Jedi huhtikuussa 2017

 

sm6G1A9429

Yläpuolella: Jedi heinäkuussa 2017

Ota yhteyttä

Kennel Iosono

Helsinki, Finland

Email : iosonocirneco@gmail.com