Cirneco on nyt etnankoira

simbapikkukuva1

Suomen Kennelliitto on kääntänyt cirneco dell’etnan rodunnimen ja rotu tunnetaan nyt tästä lähtien Suomessa nimellä etnankoira. Toki varmasti puhekielessä puhumme vielä pitkään ”cirnecoista”, kuten olemme puhuneet siitä lähtien, kun rotu tuli Suomeen 25 vuotta sitten. Kansainvälinen Kennelliitto FCI hyväksyi rodulle uuden rotumääritelmän tämän vuoden alussa. Suomen Kennelliiton käännös rotumääritelmälle valmistui lokakuun lopulla. Suurimmat muutokset rotumääritelmässä […]

Sienna vuoden voitokkain cirneco

siennapikkukuva2

Tätä uutista ei täällä ole julkistettu eikäpä kyllä juuri sosiaalisessa mediassakaan, vaikka kyseessä on viime vuoden saavutus. Mutta koska kyseessä on varsin arvovaltainen saavutus ja omistajansa mielestä kyseessä on vielä maailman ihanin koira, niin kyllä tästä pitää uutinen skriivata. Suuri uutinen on se, että meidän Sienna oli näyttelykehissä viime vuoden eli vuoden 2016 voitokkain cirneco […]

Uudet tuonnit Hadranensis-kennelistä

pikkukuvainkapennut

Toin alkuvuonna kaksi uutta cirnecoa Italiasta Suomeen. Mutta koska nettisivujen päivitys on jäänyt vähäiselle (anteeksi, anteeksi, anteeksi), olen unohtanut kertoa asiasta täällä. Toki ehkä joku onkin jo bongannut nettisivujen cirnecomme-osiosta uudet tulokkaat ja varmasti sosiaalisen median kautta uudet tulokkaat ovat tulleet ainakin cirnecoväelle tutuiksi. Uudet tulokkaat ovat urokset Hadranensis Simba ja Hadranensis Poirot. Simba oli […]

Italiaanopennut 7 viikkoa

pikkukuva-kpennut

Näissä kuvissa italianvinttikoirapentumme ovat seitsemänviikkoisia. Kuvissa pennut näyttävät varsin rauhallisilta, mutta todellisuudessa nämä pikkupiraijat ovat valmiita pureskelemaan kaikkien varpaita ja repimään housunlahkeita. Varsin tyypillisiä italiaanonpentuja siis. Kaikilla on ihanan avoimet ja rohkeat luonteet, mikä on hyvin tärkeää kasvatustyössämme. Saanemme esitellä pentueemme.   Neiti Keltainen, Iosono Koh-I-Noor, kutsumanimeltään Helmi   Neiti Punainen, Iosono Kleopatra, kutsumanimeltään Elma: […]

Italiaanopennut kasvavat

pennutpikkukuva11

Italianvinttikoirapentumme kasvavat ja kehittyvät lupaavaa vauhtia ja itse asiassa vauhtiakin alkaa pennuissa jo olla. Näissä kuvissa pennut ovat 5,5 – 6 viikon ikäisinä. Lisää pentueesta sekä pentujen vanhemmista pentuja-sivulta >>