Tildasta Suomen maastomestari

pikkukuvasmm

Elokuun lopulla pidettiin vinttikoirien Suomen maastomestaruuskilpailut Hämeenkyrössä. Kilpailussa oli mukana ennätysmäärä koiria, yhteensä 266 kpl. Maastojuoksukilpailuissa koirat kilpailevat oman rotuistensa kesken ja cirnecoitakin oli upea määrä kisaamassa, peräti 11 kappaletta.

Meidän koirista edustusta oli kahden koiran verran. Tilda (Iosono Hadriana) sai heinäkuun lopulla juuri nippanappa 15 kuukauden ja yhden päivän iässä ensimmäisessä maastojuoksukilpailussaan tuloksen, joka oikeutti osallistumaan Suomen maastomestaruuskisoihin. Vähimmäisikä maastojuoksukilpailuun osallistumiselle on 15 kk ja jotta koira saa osallistumisoikeuden Suomen mestaruuskilpailuun, täytyy sen saada hyväksytty tulos lajista ennen SM-kisan viimeistä ilmoittautumispäivää. Toinen kisaan osallistunut koiramme, Sienna (Iosono Champagne), on jo konkari maastojuoksukilpailuissa monilla eri värisillä mitaleillaan ja titteleillään.

Sienna ja Tilda juoksivat alkuerän parina ja ero kapusi tässä jo huimaksi, Tilda sai cirnecoiden alkuerän parhaat pisteet 245 p ja Siennalle tuli alkuerän toiseksi huonoimmat pisteet 205 p. Sama järjestys säilyi finaalissakin – Tilda juoksi finaalinkin parhaimmat pisteet ja niinpä siitä kruunattiin Suomen maastomestari vuosimallia 2016 koko kisan nuorimpana osallistujana! Sienna jäi finaalin jumbosijalle ja kokonaistuloksissa toiseksi vikaksi.

Onnea myös muille menestyneille!

tildasmm16

Tulokset:
1. Iosono Hadriana 245+232=477 SERTK SMM-16
2. Tulimaan Mia Milanca 238+218=456 SERTK
3. Marisla’s Alessandria 237+215=452 SERTK
4. Trucker’s Bonfire Heart 217+225=442
5. Boxing Helena’s Nascar 225+204=429
6. Trucker’s Bad to The Bone 214+214=428
7. Marisla’s Amantea 220+205=425
8. Trucker’s Absolutely Fabulous 206+212=418
9. Colisto’s Isola di Sicilia 208+208=416
10. Iosono Champagne 205+202=407
11. Cainnech Beautiful Bella 190, luopui finaalista

Ota yhteyttä

Kennel Iosono

Helsinki, Finland

Email : iosonocirneco@gmail.com