Sienna agilitykilpailuissa

pikkukuva-agi

 

Olimme Siennan kanssa jo pitkään harrastaneet agilityä joko itsenäisesti tai harjoitusryhmässä Toscan tuuraajana. Vasta viime vuoden syksynä aloimme treenata Siennan kanssa lajia säännöllisesti 1-2 kertaa viikossa Toscan alkaessa hiljalleen jäädä eläkkeelle lajista. Talven aikana Sienna ja minä kehityimme hurjasti. Minäkin aloin pikkuhiljaa oppia ohjaamaan Siennaa, jota piti ohjata ihan eri metodeilla kuin millä olin vuosien aikana tottunut Toscaa ohjaamaan. Tavoitteena meillä oli osallistua agilitykilpailuihin ennen tämän vuoden kesää.

Vihdoin toukokuussa koitti se hetki – meidän ensimmäiset agilitykisat seuran omalla kentällä Kivikossa. Ratoja oli kolme, joista ekasta tuli hylky, tokasta vitonen (1 virhe) ja kolmannesta kymppi (kaksi virhettä). Kaikille radoille yhtenäistä oli, että Sienna ohjautui jonkun esteen ohi huonosta ohjauksestani johtuen. Helppoja radat eivät olleet ykkösluokan radoiksi, sillä pääsimme kuitenkin vitostuloksella palkintopallille kolmannelle sijalle. :)

Seuraava agilitykilpailu oli helatorstaina Ojangossa. Ykkösluokkalaisille oli kaksi starttia. Ensimmäisellä startilla emme kerenneet edes ensimmäistä estettä suorittaa, kun Sienna sai ilohepulin ja lähti starttipaikalta kirmaamaan ympäri agilitykenttää. Tuota noin, näiden piti olla agilitykisat eikä juoksukisat! Kakkosstartin tuomarina oli Anne Viitanen, joka on tunnettu vaikeista radoistaan. Ykkösluokan radaksi tämä rata olikin vaikea – paljon ansaesteitä ja vaikeita kulmia. Tällä kertaa Sienna taipui siihen, että tänään harrastetaan agilityä eikä päämäärätöntä hepulointia. Se oli erittäin motivoitunut ja vetäisimme radan puhtaalla tuloksella. Sijoituimme lopulta 34 osallistujasta kolmanneksi meidän ekalla nollatuloksella ja LUVA:lla ajan ollessa melkein 13 sekuntia alle ihanneajan.

 

agi-sienna6

Toukokuun lopulla osallistuimme vielä kolmansiin kilpailuihin Purina-areenalla. Ensimmäisellä startilla oma ohjaukseni oli todella karmeaa. Meinasin jälleen kahteen otteeseen ohjata esteen ohi ja kepeillevienti epäonnistui täysin Siennan sekoillessa samalla kepeillä. Tällaisella suorituksella 20 virhepistettä ja reippaat neljä sekuntia yli ihanneajan. Toiselta startilta Siennaa jäi kiinnostamaan lähtöpaikan kohdalla ollut haju. Se ei oikein kunnolla reagoinut lähtökäskyyn vaan se lähti viiveellä ja juoksikin ensimmäisen esteen ohi ja olisi jatkanut itsenäisesti eteenpäin tehden omaa rataansa. Tästä tuli hylky.

Tällaista agilityharrastaminen on tällaisen alkukantaisen koiran kanssa – välillä menee nappiin ja välillä ei. Huumoria pitää olla runsaasti mukana. Ja oma ohjaus pitäisi saada myös kuntoon, vaikka lajia on tullut harrastettua säännöllisesti jo seitsemän vuoden ajan kahden koiran kanssa. Nyt meillä on ollut kesäbreikki lajista ja syksyllä jatkamme taas agilityä.

 

agi-sienna4

 

 

Ota yhteyttä

Kennel Iosono

Helsinki, Finland

Email : iosonocirneco@gmail.com