![]() |
![]() | |
![]() |
Iosono SerafinaRotu: Cirneco dell'Etna Terveystulokset:
Caran omistajien Tuomaksen ja Hannen kertomaa Carasta (7 kk):
Cara on luonteeltaan cirnecoksi hyvin rauhallinen tapaus, joka tuntuu sopeutuvan tilanteeseen kuin tilanteeseen todella lungisti, oli sitten kyse kerrostalossa asuminen, näyttely tai 13 tunnin automatka. Vaikka yksinolo ei Caralle aiheuta suurta ahdistusta, kiitos uskomattomien unenlahjojen, on lauma neidille tärkein asia maailmassa, ainakin heti ruuan jälkeen. Caran lempipuuhaa onkin (siis heti syömisen jälkeen) omistajien välissä sohvalla loikoilu elokuvaa katsoen tai lenkit koko pesueen voimin vapaana metsässä ja pellolla. Cara pitää myös erityisen paljon sekä saunomisesta että uimisesta, ja sauna onkin paikka josta Caran joutuu kantamaan ulos, sillä neiti ei itse haluaisi sieltä poistua.
8,5 viikkoisena sattuneesta onnettomuudesta johtuen Caran sosiaalistaminen päästiin aloittamaan kunnolla vasta noin 15 viikon iässä ja alussa koirien kielen oppiminen tuntuikin Carasta vaikealta ja muiden koirien kanssa ajauduttiin vähän väliä konflikteihin. Sinnikkäällä työllä ja varsinkin Noia-siskon kärsivällisellä avustuksella Carakin kuitenkin pääsi jyvälle sosiaalisen käyttäytymisen saloista ja Carasta onkin kasvanut hyvin sosiaalinen, joskin helposti vieraille koirille alistuva nuori koiraneiti. Tuttujen koirien kanssa Cara taas on leikkisä ja riehakas. Varsinkin taka-ajoleikki siskon kanssa tuntuu olevan kivoin mahdollinen leikki. Cara määrää suunnan ja Noia vauhdin. Moni lenkkeilijä onkin pysähtynyt seuraamaan siskosten hurjia takaa-ajoleikkejä. Kuten cirnecon kuuluukin, niin Cara on todella taitava ja nopea liikkumaan vaikeassakin maastossa, jopa siinä määrin, että taluttajan sydän heittää välillä säikähdyksestä volttia kun neiti painelee pitkin puunrunkoa hirmuista kyytiä.
Ihmisiin ja varsinkin miehiin Cara suhtautuu aluksi varovaisesti, mutta on todella utelias uusien ihmisten suhteen ja sen vilpittömän iloinen, mutta rauhallinen luonne onkin saanut monet ihastumaan Caraan. Lapsia Cara rakastaa ja osaa käyttäytyä lasten seurassa todella rauhallisesti ja varovaisesti.
Cara on älykäs ja oppivainen koira ja herkuilla motivoituna myös todella tottelevainen. Varsinkin huonot tavat se oppii todella nopeasti ja käyttää niitä kaihtamatta aina kun silmä välttää. Cara oppikin nopeasti avaamaan ovet kahvasta ja varastamaan ruokaa pöydältä. Toisaalta Cara on oppinut myös temppuja suhteellisen helposti ja erilaiset aktivointi ja älylelut se selvittää nopeasti. Cara osaa myös kiertää sääntöjä huomattavan näppärästi. Esimerkiksi kun neitiä on kielletty nostamasta tassuja pöydälle, nousee neiti seisomaan takajaloilleen puolen metrin päähän pöydästä ja seuraa ruokapöydän tapahtumia siitä. Neidin toilailuille saakin nauraa päivittäin.
Kaikenkaikkiaan Cara on meille se Täydellinen Unelmien Koira, aktiivinen perheenjäsen joka mukautuu ja osallistu meidän elämäämme ja rakastaa samoja asioita kuin mekin. Emme voisi olla onnellisempia kuin mitä nyt oman hörökorvamme kanssa.
Kuvia
|
![]() |
![]() |
![]() |